Pikakivääri

Pikakivääri on kevyen konekiväärin vanhentunut suomalainen nimitys. Nimitys on kansallinen, sillä vastaavaa sanayhdistelmää ei löydy muista kielistä. Konekivääristä käytettiin Suomessa aluksi ruotsinkielestä käännettyä kuularuisku- sanaa (kulspruta), mutta Ruotsin kevyen konekiväärin alkuperäistä nimitystä kulsprutegevär, eli kuularuiskukivääri ei tuotu suomeen, vaan luotiin oma kansallinen sana. Pikakiväärinimitystä käytettiin vielä II MS:n aikana yleisesti kaikista kevyistä konekivääreistä (mm. vyösyöttöiset saksalaiset MG34 ja MG42), vaikka myöhemmin termiä on määrittelty koskemaan vain lipassyöttöistä asetta. Pikakiväärisanaa ei löydy muista eurooppalaisista kielistä, vaan samasta aseesta käytetään Ruotsissa nimitystä Lätt kulspruta (kevyt kuularuisku, eli kevyt konekivääri), englanninkielessä Light machine gun (kevyt konekivääri) ja saksankielessä leichtes Maschinengewehr (kevyt konekivääri).

Vyösyöttöinen kevyt konekivääri on käytännössä syrjäyttänyt lipassyöttöiset kevyet konekiväärit ("pikakiväärit") jalkaväkiryhmien tulitukiaseena; tästä huolimatta joidenkin valtioiden, kuten Venäjän ja Ison-Britannian, armeijoissa lipassyöttöisiä aseita käytetään edelleenkin. Joistain rynnäkkökiväärimalleista on myös valmistettu pidemmällä ja raskaammalla piipulla, haaratuella ja suurempikapasiteettisella lippaalla varustettua kevytkonekivääri-muunnosta.

Tunnettuja pikakivääreiksi Suomessa nimitettyjä aseita ovat suomalainen Lahti-Saloranta M/26, japanilainen Taisho 96, yhdysvaltalainen BAR M1918 (Browning Automatic Rifle), neuvostoliittolainen Degtjarjov DP-27, joka Suomessa nimettiin sota-ajan erään suosikki-iskelmän mukaan ”Emmaksi”, koska aseen päällä vaakatasossa oleva rumpulipas muistutti hiukan gramofonilevyä sen kansiosan pyöriessä lippaan tyhjentyessä, ja brittiläinen, tšekkoslovakialaiseen ZB-26:een perustuva, ZGB 1933 Bren (BRno-ENfield).