Eventiivi

Eventiivi on marginaalinen suomen kielen modus. Sen tunnuksessa yhdistyvät potentiaalin tunnus -ne- ja konditionaalin -isi-, esim. ottaneisin ’mahdollisesti ottaisin’, kävelleisin ’mahdollisesti kävelisin’.

Eventiivin alkuperästä on ristiriitaisia käsityksiä. Sen keksijäksi on väitetty uudissanoistaan tunnettua Wolmar Schildtiä (kirjailijanimeltään Wolmari Kilpinen), joka sai myös Elias Lönnrotin käyttämään muotoa Kalevalassa. Kaarle Krohnin mukaan eventiiviä ei kuitenkaan käytetty Kalevalan alkuperäisissä runoissa. Kotikielen seura harkitsi eventiivin suosittelemista osaksi kirjakieltä, mutta ajatuksesta luovuttiin, kun tuli esille, että muoto oli Kilpisen itse keksimä.

Toisaalta Lönnrot on jo 1840-luvulla kertonut löytäneensä eventiivin vepsän kielestä, missä esiintyy sellaisia muotoja kuin maksneisin ’mahdollisesti maksaisin’, ja myös nimityksen eventiivi otti käyttöön Lönnrot vepsän kielen kuvauksessaan 1853. Samoihin aikoihin, jo ennen Kilpistä, eventiiviä käyttivät jotkut muutkin 1800-luvun suomen kielen viljelijät, esimerkiksi D. E. D. Europaeus. Eventiivin näköisiä muotoja näyttää esiintyvän myös aidossa kansanrunoudessa, ja etenkin lieneisi- tai lienisi-tyyppisiä muotoja on merkitty muistiin sieltä täältä suomen murteista.

Jussi Ylikosken mukaan eventiivin alkuperä jää hämäräksi, mutta sen käyttöön lienee alusta alkaen vaikuttanut se, että suhteellisen harvinainen potentiaali hahmottuu enemmänkin verbijohdosten muodostusmalliksi kuin eläväksi taivutuskategoriaksi. Tämän takia luontevilta tuntuvat myös potentiaalikantaiset taivutusmuodot kuten partisiippi johtuneva ’mahdollisesti johtuva’. Joka tapauksessa eventiivimuotoja on edelleenkin helppo löytää sekä mediasta että internetin keskustelufoorumeilta, eikä eventiivi marginaalisuudestaan huolimatta näytä olevan katoamassa tai kuihtumassa.