Kieltoverbi
Kieltoverbi on kielteisen lausuman muodostamiseen käytetty verbi tai apuverbi, siis kieltosana, joka taipuu verbin tapaan.[1]
Kieltoverbi maailman kielissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kieltoverbi esiintyy useimmissa uralilaisissa kielissä,[2][3] mutta sitä tavataan muissakin kielikunnissa kaikissa maanosissa. Grambank-tietokannassa on tämän piirteen osalta tietoja 2038 kielestä, joista 243:ssa standardinegaatiota eli toteavan päälauseen finiittiverbin kieltoa (esim. suomen minä luen – minä en lue) voidaan merkitä taipuvalla kieltosanalla.[4]
Kieltoverbien käytössä on eroja mm. taivutuksen laajuudessa tai sen suhteen, käytetäänkö niitä muussa kuin standardinegaatiossa, esimerkiksi prohibitiivien (kieltävien käskymuotojen, esim. suomen älä) tai verbien nominaalimuotojen kielteisten vastineiden muodostamiseen. Samoin eroja on siinä, miten pääverbi käyttäytyy kieltoverbin yhteydessä.[3]
Kieltoverbi uralilaisissa kielissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jo uralilaisessa kantakielessä oletetaan kielteisiä lauseita muodostetun kieltoverbillä *e-, joka taipui persoonassa ja luultavasti kaikissa muissakin verbin taivutuskategorioissa, kuten pohjoisissa samojedikielissä edelleenkin. Kieltoverbin yhteydessä pääverbi oli *-k-päätteisessä konnegaatiomuodossa, joka oli identtinen imperatiivin yksikön toisen persoonan kanssa, ja tämä näkyy edelleen esimerkiksi itämerensuomalaisissa ja pohjoisissa samojedikielissä. Uralilaisen kielikunnan länsilaidalla kieltoverbin taivutus on köyhtynyt, kun aikamuodon ja tapaluokan merkintä pyrkii siirtymään kieltoverbiltä pääverbille. Ns. ugrilaisissa kielissä (unkari, hanti, mansi) sekä selkupissa kieltoverbi on kokonaan korvautunut taipumattomalla kieltosanalla, jonka yhteydessä pääverbi taipuu normaalisti.[3][5]
Itämerensuomalaiset kielet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itämerensuomalaisissa kielissä kieltoverbi taipuu persoonissa, ja lisäksi sillä on erillinen imperatiivimuoto (vartalosta äl- ~ el- ~ är- ~ al-). Tapaluokassa (imperatiivia lukuun ottamatta) ja aikamuodoissa kieltoverbi ei yleensä taivu, vaan tapaluokka merkitään pääverbin konnegaatiomuotoon (esim. suomen en otta-isi) ja menneen ajan konnegaatiomuotona käytetään NUT-partisiippia (en otta-nut). Kieliryhmän etelälaidalla, etelävirossa ja liivissä on kuitenkin säilynyt kieltoverbin menneen ajan taivutus tai ainakin jälkiä siitä, esim. liivin ma ä’b rõkānd ’minä en puhu’, sa ä’d rõkānd ’sinä et puhu’ – ma i’z rõkānd ’minä en puhunut’ (suomeksi tätä vastaisi ”esin puhu”), sa i’zt rõkānd ’sinä et puhunut’ (”esit puhu”).[6][7] Kieltoverbin menneen ajan suffiksin *-ś on ajateltu palautuvan jo kantauraliin, missä sillä on voinut olla jokin erikoistehtävä, joidenkin arvelujen mukaan kenties juuri kieltoverbien taivutuksessa.[5][8]
Suomi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen kielessä kieltoverbi taipuu persoonissa, ja sillä on indikatiivin lisäksi imperatiivimuodot, jotka muodostetaan vartalosta äl- (murteissa myös el-).[9] Jäänteinä muista taivutusmuodoista ovat joissakin yhdyssanoissa esiintyvät partisiippimuoto epä- sekä E-infinitiivin instruktiivimuoto eten (murt. etenkehtainen).[10]
Suomen kieltoverbin taivutus:[11]
| Persoona | Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali | Imperatiivi | ||
|---|---|---|---|---|
| yksikkö | monikko | yksikkö | monikko | |
| 1. | en | emme | - | älkäämme |
| 2. | et | ette | älä | älkää |
| 3. | ei | eivät | älköön | älkööt |
Viro
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viron kielessä kieltoverbin persoonataivutus on kadonnut, niin että jälkiä siitä näkyy vain vanhimmissa kielenmuistomerkeissä sekä joissakin murteissa. Kaikkiin persooniin on yleistynyt alkuperäinen yksikön kolmannen persoonan ei. Pääverbi pysyy kuitenkin konnegaatiomuodossa (ma ei võta ’en ota’, sa ei võta ’et ota’ jne.). Persoonataivutus on vielä tallella imperatiivimuodoissa, jotka muodostetaan viron yleiskielessä vartalosta är-.[12]
| Persoona | Indikatiivi, konditionaali ja kvotatiivi | Imperatiivi | ||
|---|---|---|---|---|
| yksikkö | monikko | yksikkö | monikko | |
| 1. | ei | ei | - | ärgem |
| 2. | ei | ei | ära | ärge |
| 3. | ei | ei | ärgu | ärgu |
Saamelaiskielet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Samaan tapaan kuin itämerensuomessa, myös saamelaiskielissä kieltoverbi taipuu persoonissa ja sillä on erilliset imperatiivi- eli prohibitiivimuodot. Läntisimmissä saamelaiskielissä luulajansaameen asti kieltoverbillä on myös menneen ajan taivutus (samaan tapaan kuin eteläisimmässä itämerensuomessa), esim. luulajansaamen iv oaste ’en osta’ – ittjiv oaste ’en ostanut’ (”esin osta”).[13] Pohjoissaamessa ja sitä itäisemmissä saamelaiskielissä kiellon mennyt aika muodostetaan samaan tapaan kuin suomessa käyttämällä menneen ajan partisiippia, esim. pohjoissaamen in boađe ’en tule’ – in boahtán ’en tullut’.[14]
Inarinsaamen kieltoverbin taivutus:
| Persoona | Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali | Imperatiivi | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| yksikkö | kaksikko | monikko | yksikkö | kaksikko | monikko | |
| 1. | jie´m | iän | ep | iällum | iäl´loon | iällup |
| 2. | jie´h | eppee | eppeđ | ele | ellee | elleđ |
| 3. | ij | iä´vá | iä | iä´lus | iällus | iällus |
Pohjoissaamen kieltoverbin taivutus:
| Persoona | Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali | Imperatiivi | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| yksikkö | kaksikko | monikko | yksikkö | kaksikko | monikko | |
| 1. | in | ean | eat | allon | allu | allot |
| 2. | it | eahppi | ehpet | ale | alli | allet |
| 3. | ii | eaba | eai | allos | alloska | alloset |
Mordvalaiskielet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mordvalaiskielissä (ersä ja mokša) kieltoverbi taivutuksineen on säilynyt vain menneen ajan muodoissa (preteriti), esim. ersän eźiń mora ’en laulanut’ (”esin laula”), eźit' mora ’et laulanut’ (”esit laula”) jne. Muissa aikamuodoissa ja tapaluokissa käytetään taipumatonta kieltosanaa ja pääverbi taipuu normaalisti, esim. ersän a moran ’en laula’ (”ei laulan”).[15]
Mari ja permiläiset kielet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marin kielissä kieltoverbi taipuu persoonassa sekä aikamuodoissa siten, että sillä on preesensissä ja menneessä ajassa erilaiset vokaalivariantit, esim. niittymarin o-m tol ’en tule’, šə-m tol ’en tullut’ (”esin tule”; š edustaa menneen ajan *ś-tunnusta, alussa ollut ə-vokaali on kadonnut).[16]
Samoin permiläisissä kielissä (komi ja udmurtti) kieltoverbi taipuu preesensissä ja menneessä ajassa siten, että aikamuotoa merkitsee vokaalin vaihtuminen, esim. komin o-g mun ’en mene’, e-g mun ’en mennyt’.[17]
Samojedikielet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eteläisemmissä samojedikielissä kieltoverbi on ainakin osaksi syrjäytynyt käytöstä. Selkupissa kieltoa ilmaistaan taipumattomalla kieltosanalla, 1900-luvun lopulla sammuneessa kamassin kielessä taipuvaa kieltoverbiä käytettiin vain futuurissa, muissa aikamuodoissa sen oli syrjäyttänyt taipumaton kieltosana ej.[18]
Samojedikielten pohjoisryhmässä kieltoverbi taipuu useissa verbin taivutuskategorioissa. Nganasanissa kieltoverbiin voidaan merkitä esimerkiksi iteratiivinen aspekti (ńigǝtɨ munǝɁ ’(hän) ei tavallisesti sano’, ”eiskentelee sano”) tai interrogatiivimodus (māðǝ tǝti ńamtǝ ɲiŋɨŋ helɨsɨɁ ’miksi tätä ystävääsi et auta?’).[18] Nenetsissä kieltoverbi taipuu lähes kaikissa verbin taivutuskategorioissa, vain futuuri-aikamuoto merkitään pääverbiin.[19] Etenkin pohjoissamojedikielissä on peruskieltoverbin lisäksi useita verbejä, joihin sisältyy kielteinen merkitys, esim. ’ei tietää’ tai ’ei voida’.[18]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kielitiede:kieltoverbi – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 30.8.2025.
- ↑ Kielitieto: uralilaisten kielten ominaispiirteet ugri.net. Viitattu 24.7.2020.
- 1 2 3 Matti Miestamo: ”Negation and negatives”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 924–935. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 30.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Grambank - Feature GB298: Can standard negation be marked by an inflecting word ("auxiliary verb")? grambank.clld.org. Viitattu 30.8.2025.
- 1 2 Luobbal Sámmol Sámmol Ánte: ”Proto-Uralic”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 3–27. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 30.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Arvo Laanest: Einführung in die ostseefinnischen Sprachen. Hamburg: H. Buske, 1982. ISBN 978-3-87118-487-1 (englanniksi)
- ↑ 5.2. Gramatik / Grammar – Livonian sisu.ut.ee. Viitattu 30.8.2025.
- ↑ kantaurali elisanet.fi. Arkistoitu 17.10.2022. Viitattu 17.10.2022.
- ↑ Määritelmät: kieltoverbi Iso suomen kielioppi. Viitattu 24.7.2020.
- ↑ etenkehtainen Suomen murteiden sanakirja. Viitattu 24.7.2020.
- ↑ § 108 Kieltoverbin ja kielteisten liittomuotojen taivutus Iso suomen kielioppi. Viitattu 24.7.2020.
- ↑ Hannu Remes: Muodot kontrastissa (pdf) (Suomen ja viron vertailevaa taivutusmorfologiaa) jultika.oulu.fi. 10.6.2009.
- ↑ Jussi Ylikoski: ”Lule Saami”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 130–146. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 30.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Verbs oahpa.no. Viitattu 30.8.2025.
- ↑ Raija Bartens: Mordvalaiskielten rakenne ja kehitys, s. 140–142. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1999. ISBN 978-952-5150-22-3
- ↑ Sirkka Saarinen: ”Mari”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 432–470. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 30.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Raija Bartens: Permiläisten kielten rakenne ja kehitys, s. 191–192. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 2000. ISBN 978-952-5150-55-1
- 1 2 3 Beáta Wagner-Nagy, Sándor Szeverényi: ”Samoyedic: General introduction”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 659–673. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 30.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Svetlana Burkova: ”Nenets”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 674–708. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 30.8.2025. (englanniksi)
