Minas Tirith

Minas Tirith on J. R. R. Tolkienin kirjoittamassa fantasiaromaanissa Taru sormusten herrasta esiintyvä kuvitteellinen kaupunki.
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Minas Tirith on Gondorin valtakunnan pääkaupunki. Se sijaisee Anduin-joen länsipuolella ja on rakennettu seitsemään tasoon Mindolluin-vuoren juurelle. Jokainen taso on kolmekymmentä metriä korkea ja ympäröity valkoisella kivimuurilla. Koska kaupunki on rakennettu Mindolluinin kielekkeen ympärille, kieleke jakaa kaikki paitsi ensimmäisen tason kahtia. Jokaiselle tasolle johtaa yksi kulkureitti, joka on suojattu portilla. Portit eivät ole peräkkäin vaan lomittain, minkä vuoksi vihollisen on vaikeaa edetä ylemmille tasoille.
Kaupungin korkea ulkomuuri on rakennettu kovasta kivestä, ja siinä oli hyvin kestävästä teräksestä ja raudasta valmistettu metalliportti. Muurien sisäpuolella on paljon valkoisesta kivestä valmistettuja rakennuksia, kuten kellotorneja, kirjastoja, aarrekammioita ja majataloja.
Seitsemännellä tasolla on Kuninkaan talo, jossa kuninkaat ja käskynhaltijat asuvat ja pitävät hoviaan. Linnassa on yhdeksänkymmentä metriä korkea Ecthelionin Valkoinen torni,[1] jossa säilytetään Anor-kivenä tunnettua palantíria. Tornista avautuu näköala satojen kilometrien päähän. Linnan edustalla on piha, jossa kasvaa Gondorin symbolina pidetty Valkoinen Puu. Puun viereen on rakennettu koristeellinen suihkulähde.
Mindolluin-vuoren huipun ja kaupungin välissä sijaitsevat muurein ympäröity alue, Pyhättö ja sen Kuolleiden talot, joihin Gondorin kuninkaat ja käskynhaltijat on haudattu.[1] Sinne pääsee ainoastaan Rath Díneniä eli Hiljaista katua pitkin, ja katu on suojattu vartioidulla portilla.[1]
Nimitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Minas Tirith merkitsee Vahtitornia.[1] Se annettiin kaupungille nimeksi, koska kaupunki joutui tarkkailemaan Mordorista nousevaa pahuutta. Kaupungin alkuperäinen nimi Minas Anor merkitsi Laskevan auringon tornia.[1] Rohirrim kutsuivat kaupunkia Mundburgiksi eli Turvalinnaksi.lähde?
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Minas Tirithin perusti kuningas Elendilin nuorempi poika Anárion vuonna 3320 Toista Aikaa. Kaupunki tunnettiin nimellä Minas Anor, ja se oli alun perin linnoitus, joka suojasi Gondoria Valkoisten vuorten laaksojen villi-ihmisiltä.[1] Anárion kaatui Barad-dûrin piirityksessä vuonna 3440 ja hänen isoveljensä Isildur istutti Valkoisen puun muistoksi veljestään vuonna 2 Kolmatta Aikaa. Vuonna 420 kuningas Ostoher jälleenrakensi kaupungin, ja siitä lähtien kuninkaat usein hallitsivat valtakuntaansa kesäisin Minas Anorista käsin. Gondorin alkuperäinen pääkaupunki Osgiliath muuttui aikanaan sisällissotien ja kulkutautien vuoksi rappeutuneeksi ja alikansoitetuksi, joten kuningas Tarondor siirsi pääkaupungin Osgiliathista Minas Anoriin. Kuningas Calimethar rakensi Valkoisen Tornin Anor-kiven sijoituspaikaksi vuonna 1900.
Vuonna 2002 Nazgûlit valloittivat Minas Ithilin kaupungin ja muuttivat sen Minas Morguliksi. Minas Anor nimettiin uudelleen Minas Tirithiksi eli Vahtitorniksi, koska kaupunki joutui vartioimaan pahuutta Mordorista. Vuonna 2050 Eärnur, Anárionin suvun viimeinen perillinen, sai haasteen kaksintaistelusta Angmarin Noitakuninkaalta. Hän ratsasti pienen ritarijoukon kanssa Minas Morguliin, mutta he katosivat Morgulin laakson lähettyvillä. Eärnur ei jättänyt jälkeensä perillistä, joten Anárionin suku sammui. Gondoria hallitsivat siitä lähtien käskynhaltijat.
Käskynhaltija Ecthelion I jälleenrakensi Valkoisen Tornin, minkä kunniaksi sitä alettiin kutsua Echtelionin Valkoiseksi Torniksi. Käskyhaltija Belecthor II:n kuoltua Valkoinen puu kuihtui ja kuoli. Kolmannen Ajan loppuun mennessä Minas Tirith alkoi rappeutua. Sormuksen Sodan aikoihin Minas Tirithissä sanottiin olevan alle puolet siitä määrästä väkeä mitä sinne mahtuisi asumaan.
Sormuksen Sodan suurin taistelu käytiin Pelennorin Kentillä ja Minas Tirithissä. Angmarin Noitakuninkaan johdolla suuri armeija, johon kuului örkkejä, peikkoja, eteläisiä, itäläisiä, olifantteja ja piirityskoneita, piiritti Minas Tirithin ja pommitti sitä katapulteilla. Kaupunki leimahti liekkeihin ja sen portit murrettiin Grond-nimisellä suurella muurinmurtajalla. Rohirrim saapuivat Gondorin apuun ja Sauronin joukot kukistettiin lähes täysin. Eowyn surmasi Merrin avustuksella Angmarin Noitakuninkaan, Sauronin joukkojen päällikön ja Aragorn toi vahvistuksia merirosvoilta kaapattujen laivojen avulla. Suurin osa Mordorin armeijasta tuhoutui, mutta epätoivoon vajonnut käskynhaltija Denethor poltti itsensä roviolla hengiltä.
Kolme päivää myöhemmin Aragorn johdatti tuhansien miesten kokoisen armeijan pois Minas Tirithistä aikomuksenaan hämätä Sauronia, jotta Frodo ja Sam saisivat aikaa tuhota Valtasormus. Seitsemän päivän kuluttua armeija saapui Mordorin Mustalle Portille, ja Sauron lähetti armeijansa tuhoamaan Gondorin ja Rohanin yhdistyneet joukot. Taistelun aikana kuitenkin Sormusten Sormus saatiin tuhottua ja Mordorin valtakunta mureni. Kotkat toivat kaupunkiin ilosanoman Sauronin tuhosta ja Aragorn kruunattiin kuninkaaksi. Hän löysi Mindolluinin rinteiltä Valkoisen puun vesan, joka istutettiin entisen tilalle. Gimlin johdolla kääpiöt rakensivat mithrilistä uuden portin rikkoutuneen Suuren portin tilalle, ja Legolas ja haltiat auttoivat kaupungin asukkaita istuttamaan puutarhoja.
Auringon Neljännellä Ajalla Minas Tirith ja sen asukkaat vaurastuivat ja kukoistivat kuningas Elessarin (Aragorn) vallan alaisina.
Minas Tirith elokuvissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Peter Jacksonin ohjaamassa Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiassa Minas Tirith nähdään Sormuksen ritareissa ja Kuninkaan paluussa. Kaupunki toteutettiin yhdistämällä erittäin yksityiskohtaisia pienoismalleja ja tietokoneanimaatiota. Pienoismalleista suurin oli niin valtava, ettei se enää mahtunut studioon.lähde? Osa kaupungin rakennuksista rakennettiin luonnollisen kokoisina hylättyyn kivilouhokseen, jossa oli aiemmin kuvattu Helmin syvänteen taistelu.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Encyclopedia of Arda — Minas Tirith (englanniksi)