Tommy Robinson

Stephen Christopher Yaxley-Lennon, joka tunnetaan nimellä Tommy Robinson[1][2][3] (s. 1982), on brittiläinen islamismin vastainen kansalaisaktivisti[4][5].
Robinson aloitti aktivisminsa Lutonissa, jossa hän oli vuonna 2009 perustamassa sittemmin johtamaansa islaminvastaista English Defence Leagueä. Hän sai tämän myötä huomiota kansallisella tasolla.[6] Robinson on ollut vangittuna pahoinpitelystä, petoksesta ja toisen passilla Yhdysvaltoihin matkustamisesta.[7] Vuonna 2018 hän oli oikeustalon ulkopuolella kuvaamassa groomausjengin oikeudenkäyntiä kun hänet vangittiin oikeuden halventamisesta. Robinsonille pidettiin kansainvälisesti tukimielenosoituksia. Hänen saamansa tuomio kumottiin valituksen myötä. Robinsonin tukijat ovat viitanneet häneen sananvapauden ja brittiläisten arvojen puolestapuhujana. Hänen vastustajansa ovat syyttäneet häntä vihan ja väkivallan lietsomisesta.[6]
Robinson väittää joutuneensa Britannian hallituksen harjoittaman poliisin häirinnän ja vainon uhriksi[8][9][10]. Pelkästään "Silenced" -niminen dokumentti on katsottu yli 155 miljoonaa kertaa 18. tammikuuta 2025 mennessä. Tommy Robinson on kirjoittanut useita myydyimpiä kirjoja[11]. Tommy on myös tehnyt dokumentteja Britannian raiskauksesta[12][13], pitänyt julkisia puheita[14][15] ja haastatteluja[16][17].
Maaliskuussa 2018 Robinson sai pysyväksi tarkoitetun porttikiellon Twitteriin, mutta hänet päästettiin takaisin alustalle marraskuussa 2023.[18] Heinäkuussa 2021 Robinson määrättiin maksamaan 100 000 puntaa vahingonkorvauksina syyrialaiselle Jamal Hijazille, jota hän oli virheellisesti syyttänyt ”väkivaltaiseksi roistoksi”.[7] 27. heinäkuuta 2024 Robinson piti Lontoossa yli 20 000 osallistujan mielenosoituksen, jossa hänen lisäkseen puhuivat Laurence Fox, Andrew Bridgen ja Nigel Farage.[18] Viranomaiset epäilivät hänen nettiin kuvaamassaan videossa rikkoneen tuomarin määräystä olla enää valehtelematta syyrialaisesta. Heinäkuussa 2024 Robinson jätti saapumatta oikeuden kuulemiseen ja häntä vastaan asetettiin pidätysmääräys. Hän oli poistunut maasta oikeudenkäyntiä odottaessaan.[7] Britanniassa puhkesivat 29. heinäkuuta 2024 tehdyn Southportin puukkoiskun jälkeen laajat mellakat, joiden aikana Robinson sai osakseen syytöksiä kannustuksesta toimimaan.[19][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://x.com/TRobinsonNewEra
- ↑ https://t.me/TommyRobinsonNews
- ↑ Tommy Robinson: Tommy Robinson (activist) infogalactic.com. (englanti)
- ↑ https://www.youtube.com/channel/UC6wdP5hTf_phre6Q3kFiV2g/videos
- ↑ https://rumble.com/user/TommyRobinsonOfficial
- 1 2 3 Explained: Who is Tommy Robinson? How is he connected to the UK riots? Times of India. 4.8.2024. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
- 1 2 3 Dominic Casciani, Tommy Robinson leaves UK on eve of court case BBC 30.7.2024, viitattu 4.8.2024 (englanniksi)
- ↑ Tommy Robinson: Silenced Documentary x.com. (englanti)
- ↑ Tommy Robinson: The British Police State x.com. (englanti)
- ↑ Tommy Robinson: Lawfare: A Totalitarian State x.com. (englanti)
- ↑ https://www.trsilenced.com/shop
- ↑ https://x.com/SpartaJustice/status/1876969080735096900/
- ↑ https://x.com/TRobinsonNewEra/status/1819070887544418453
- ↑ https://x.com/TRobinsonNewEra/status/1779594662665179140
- ↑ https://www.youtube.com/watch?v=_YQ94jFg_4A
- ↑ https://x.com/jordanbpeterson/status/1824551439303123279
- ↑ https://rumble.com/v20gye4-the-rape-of-britain-tommy-goes-to-russia.html
- 1 2 James Tapper, The far right has moved online, where its voice is more dangerous than ever The Guardian 3.8.2024, viitattu 4.8.2024 (englanniksi)
- ↑ Rioters attack hotels used to house asylum seekers amid worst UK disorder in years CNN 4.8.2024, viitattu 5.8.2024 (englanniksi)