Nevirapiini
| Nevirapiini | |
 | |
 | |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| 2-syklopropyyli-7-metyyli-2,4,9,15-tetra-atsatrisyklo[9.4.0.03,8]pentadeka-1(11),3,5,7,12,14-heksaen-10-oni | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | J05 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C15H14N4O |
| Moolimassa | 266,302 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Sulamispiste | 247–249 °C [1] |
| Liukoisuus veteen | 0,1 g/l[1] |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | 95 %[2] |
| Proteiinisitoutuminen | 60 %[2] |
| Metabolia | hepaattinen |
| Puoliintumisaika | 28 tuntia[3] |
| Ekskreetio | ? |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | oraalinen |
Nevirapiini (C15H14N4O) on dipyridodiatsepiinijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä HIV-infektioiden hoitamiseen. Nevirapiini kuuluu WHO:n laatimaan tärkeimpien lääkeaineiden luetteloon.[4]
Ominaisuudet ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nevirapiini on huoneenlämpötilassa kiteistä ainetta, joka liukenee niukasti veteen. Happoliuoksiin se liukenee hyvin.[1] Nevirapiini kuuluu ei-nukleosidisiin käänteiskopioijaentsyymin inhibiittoreihin. Käänteiskopioijaentsyymin toiminnan estyessä virus ei kykene tuottamaan DNA:taan eikä lisääntymään. Nevirapiinia käytetään yhdistelmänä lamivudiinin ja atsidotymidiinin tai stavudiinin kanssa. Nevirapiini tuli Yhdysvalloissa markkinoille vuonna 1996 ja oli ensimmäinen ei-nukleosidinen käänteiskopioijaentsyymin inhibiittori. Nevirapiinia käytetään erityisesti kehittyvissä maissa.[2][3][5][6][7]
Haittavaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tyypillisimmät nevirapiinin haittavaikutukset ovat yliherkkyysoireet kuten ihottuma ja maksan entsyymiarvojen nousu. Se voi myös aiheuttaa hepatiitin, joka voi olla jopa hengenvaarallinen. Muita mahdollisia haittavaikutuksia ovat kuumeilu ja lihaskivut.[3][5][8]
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nevirapiinin synteesin lähtöaineet ovat 2‐kloori‐3‐amino‐4‐metyylipyridiini ja o-kloorinikotinoyylikloridi, jotka kondensoituvat muodostaen amidin. Seuraavaksi tapahtuu reaktio syklopropyyliamiinin kanssa ja eräs klooriatomeista korvautuu syklopropyyliaminoryhmällä. Viimeinen vaihe on reaktio natriumhydridin kanssa, jolloin muodostuu nevirapiinin rengasrakenne.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1114. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
- 1 2 3 David A. Williams, William O. Foye, Thomas L. Lemke: Foye's principles of medicinal chemistry, s. 1218. Lippincott Williams & Wilkins, 2012. ISBN 9781609133450 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
- 1 2 3 Morris J. Brown, Pankaj Sharma, Peter N. Bennett: Clinical Pharmacology, s. 219. Elsevier, 2012. ISBN 978-0-7020-4084-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
- ↑ WHO Model List of Essential Medicines 2017. WHO. Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
- 1 2 Pekka T. Männistö & Raimo K. Tuominen: 57. Virustautien hoitoon tarkoitetut mikrobilääkkeet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Arkistoitu 11.10.2022. Viitattu 22.5.2019.
- ↑ Axel Kleemann: Antiinfectives for Systemic Use, 3. Antivirals, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2016.
- ↑ Pierre R. Bonneau & Bruno Simoneau: HIV and AIDS Therapeutics, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2007.
- ↑ J. K. Aronson (toim.): Meyler's Side Effects of Drugs, s. 132–135. 1 Elsevier, 2015. ISBN 978-0-444-53717-1 Kirja Googlen teoshaussa, 16th ed. 2016 Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
- ↑ B. Frank Gupton & Karl Grozinger: Pharmaceuticals, Large‐Scale Synthesis, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005.
