tuija
 |
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]tuija (10)
- jokin tuijien suvun (Thuja) pohjoisamerikkalainen tai itäaasialainen puu
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈt̪ui̯jɑ/
- tavutus: tui‧ja
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | tuija | tuijat |
| genetiivi | tuijan | tuijien (tuijain) |
| partitiivi | tuijaa | tuijia |
| akkusatiivi | tuija; tuijan |
tuijat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | tuijassa | tuijissa |
| elatiivi | tuijasta | tuijista |
| illatiivi | tuijaan | tuijiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | tuijalla | tuijilla |
| ablatiivi | tuijalta | tuijilta |
| allatiivi | tuijalle | tuijille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | tuijana | tuijina |
| translatiivi | tuijaksi | tuijiksi |
| abessiivi | tuijatta | tuijitta |
| instruktiivi | – | tuijin |
| komitatiivi | – | tuijine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | tuija- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]alkuaan muinaiskreikasta, vrt. θυίᾱ (thyía), θῠα (thýa) ja θῠ́ον (thýon) ’jokin hyväntuoksuinen afrikkalainen puu’[1]
Käännökset
[muokkaa]1. Thuja-suvun jäsen
|
Aiheesta muualla
[muokkaa]- tuija Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 155–156. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.
