close
Hyppää pääsisältöön

Sisältöä aiheesta Yle TV1

Nenäpäivä näkyy kattavasti Ylen ohjelmissa – marraskuussa halataan maailmaa ja tehdään yhdessä hyvää

Nenäpäivä kutsuu ihmiset yhteen tekemään hyvää. Monen päällekkäisen kriisin myötä tarve kehitysyhteistyölle ja lapsen oikeuksien puolustamiselle on kasvanut ennätyskorkealle. Nenäpäivä näkyy tänäkin vuonna monipuolisesti Ylen kanavilla.

Palmusunnuntain kirkkovieraana kirjailija Juha Itkonen

Hämeenlinnalaislähtöinen kirjailija Juha Itkonen saapuu palmusunnuntain kirkkovieraaksi Vanajan kirkkoon yhdessä juontaja Elina Vaittisen kanssa.

Hartausohjelmat tuovat toivoa jouluun

Joulun aikana Ylen kanavilla on tarjolla runsas määrä kristillisiä hartausohjelmia sekä televisiossa että radiossa.

Miten suojella lapsia konfliktien keskellä?

Joulukuun lopun kirkkovieraana on kansanedustaja Nasima Razmyar.

Adventtiajan hartausohjelmissa etsitään rauhaa

Joulukuun alun hartausohjelmissa kurotellaan kohti lepoa ja turvaa. Hoosiannaa pääsee ensimmäisenä adventtina laulamaan television, radion ja Areenan välityksellä.

Näyttelijä Vesa Vierikko toisen adventin kirkkovieraana

Ennen teatterilavalle astumistaan näyttelijä Vesa Vierikko tyhjentää mielensä ja astuu uuteen maailmaan. Tähän rutiiniin hänellä liittyy myös tuttu rukous.

Muusikko Virpi Kätkä tavoittelee pappeutta

Virpi Kätkä saapuu kirkkovieraaksi Tuusulan kirkkoon sunnuntaina 16.11. kello 10 Yle TV1:llä.

Kuinka Janne Kataja viihtyy kirkonpenkissä?

Tunnettu näyttelijä saapuu kirkkovieraaksi Tuusulan kirkkoon Yle TV1:llä sunnuntaina 28.9. kello kymmeneltä.

Näytelmäkirjailija Sirkku Peltola kirkkovieraana

Sirkku Peltola saapuu elokuussa kirkkovieraaksi lähikirkkoonsa. Miltä jumalanpalvelus vaikuttaa teatterin ammattilaisen silmin?

Kirkkovieraassa pohditaan känkkäränkän kesyttämisen keinoja

Heinäkuun Kirkkovieraassa puhutaan kiukusta, anteeksi antamisesta ja anteeksi pyytämisestä. Pispalaan perhekirkkoon saapuu Mikko Alatalo. Millaisia muistoja hänellä on kotikirkostaan?

Palkittu tietokirjailija Riikka Leinonen kirkkovieraana Pispalassa

Riikka Leinonen osallistuu nuorten kesäkirkkoon Tampereen Pispalassa. Tieto-Finlandian voittaja, vammaisaktivisti Leinosen mielestä käsitys ihmisestä Jumalan kuvana on muuttunut monimuotoisemmaksi.

Hengaillaan

Uusi juontaja, uudet kohteet, sama vanha Matti Rönkä! Siinä on kauden asetelma, kun Hengaillaan-ohjelma palaa Mervi Kallion johdolla. Lauantai-illan suorissa lähetyksissä julkisuudesta tutut kisaajat ratkovat kysymyksiä Suomesta, Euroopasta ja maailmalta. Neljäs kausi kuljettaa katsojat jälleen matkoille, joissa huumori, nokkeluus ja kilpailuvietti ovat jatkuvalla törmäyskurssilla. Ruokakysymyksistä vastaa huippukokki Dani Hänninen, kirjeenvaihtajina tälläkin kaudella toimivat Anna Rimpelä ja Jani Halme. Matkamusat toimittaa viikottain vaihtuva artistivieras!

Yle Uutiset

Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.

Hiljainen todistaja

Britannian pitkäikäisin rikosdraamasarja jatkuu jo 29. kaudelleen. Periksiantamattomien tutkijoiden joukko on ennallaan mutta se on muuttanut Lontoosta Birminghamiin, ja uusien tilojen myötä heistä on tullut Bowman-tiimi. Sokkeloinen siltojen kaupunki hämmentää aluksi, mutta moni asia on ennallaan. Viidessä tarinassa työskennellään vaihtuvien tutkinnanjohtajien kanssa. Vastaan tulevien rikosten takaa paljastuu vanhoja vääryyksiä, mutta myös uusien teknologioiden tuomaa uhkaa koko yhteisölle. Siitä pääsevät osalliseksi myös tiimin jäsenet. (Silent Witness, S29, Britannia, 2026)

A-studio

Katso A-studio, niin ymmärrät enemmän.
A-studio maanantaista torstaihin yhdeksältä.

MOT

Tutkivan journalismin viikko-ohjelma, joka käsittelee yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita. MOT pyrkii paljastamaan epäkohtia ja väärinkäytöksiä sekä löytämään ilmiöiden taustalla olevia syitä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle

Uutiset

Yle Uutiset 20.30

Ranskassa on meneillään mahdollisesti maan historian suurin rauhanajan evakuointioperaatio metsä- ja maastopalojen vuoksi. Parvekkeita tarkastavat yritykset haluavat, että lasikaiteisten parvekkeiden turvallisuus tutkitaan laajasti.
Hajanaisia sateita liikkuu Suomen yllä myös lähipäivinä.

Yle Uutiset 18.00

Espanjassa metsä- ja maastopaloja ei ole vieläkään saatu hallintaan. Vakuutusmarkkinoilla yleistyy mittaustuloksiin perustuva, parametrinen vakuuttaminen. Hajanaisia sateita liikkuu Suomen yllä myös lähipäivinä.