close
Siirry sisältöön

Dan Ndoye

Wikipediasta
Dan Ndoye OGC Nicen pelaajana tammikuussa 2021.

Dan Assane Ndoye (s. 25. lokakuuta 2000 Nyon) on sveitsiläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan laitahyökkääjä. Hän edustaa Englannin valioliigassa pelaavaa Nottingham Forestia. Hän on aiemmin pelannut kotimaansa lisäksi Ranskassa OGC Nicen joukkueessa ja Italiassa Bolognan joukkueessa. Hän on pelannut Sveitsin A-maajoukkueessa vuodesta 2022.[1]

Seurajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ndoye pelasi kausina 2018–2020 Sveitsin toisella sarjatasolla Lausanne-Sportissa 45 ottelua, joissa hän teki 11 maalia.[1]

Vuonna 2020 Ndoye siirtyi ranskalaisseura OGC Niceen.[2] Hän pelasi Ranskan Ligue 1:ssä OGC Nicessä 31 ottelua ja teki niissä yhden maalin kaudella 2020–2021 ja seuraavan kauden alussa. Kaudella 2020–2021 hän pelasi OGC Nicessä viisi Eurooppa-liigan ottelua ja teki alkulohkossa maalin Slavia Prahaa ja Bayer Leverkusenia vastaan.[1]

Elokuussa 2021 Ndoye siirtyi Nicestä sveitsiläiseen FC Baseliin yksivuotisella lainasopimuksella.[3] Helmikuussa 2022 hän siirtyi Baseliin pysyvästi.[4] Hän edusti Baselia Sveitsin Superliigassa, jossa hän pelasi kausina 2021–2023 ja kauden 2023–2024 alussa 63 liigaottelua ja teki niissä seitsemän maalia. Hän pelasi Baselin joukkueessa kaikkiaan 21 Konferenssiliigan ottelua ja teki niissä kaksi maalia.[1]

Elokuussa 2023 Ndoye siirtyi Baselista italialaisseura Bolognaan 10 miljoonan euron siirtosummalla.[5] Ensimmäisellä kaudellaan Bolognassa hän pelasi Serie A:ssa 32 ottelua ja teki maalin toukokuussa Napolia vastaan. Kaudella 2024–2025 hän pelasi 30 Serie A -ottelua, joissa hän teki kahdeksan ja syötti neljä maalia. Mestarien liigassa hän pelasi kaudella 2024–2025 kahdeksan ottelua. Bolognan voittamassa Italian cupissa Ndoye pelasi kolme ottelua ja teki 14. toukokuuta 2025 pelatussa cupin loppuottelussa AC Milania vastaan Bolognan 1–0-voittomaalin.[1] Pokaali oli Bolognan ensimmäinen 51 vuoteen.[6]

Ndoye siirtyi 31. heinäkuuta 2025 Englannin valioliigassa pelaavaan Nottingham Forestiin viisivuotisella sopimuksella. Siirtosummaksi uutisoitiin noin 40 miljoonaa euroa.[5][7] Hän pelasi kaudella 2025–2026 valioliigassa 24 ottelua ja teki maalin kauden ensimmäisessä liigaottelussa Brentfordia vastaan. Eurooppa-liigassa hän pelasi 12 ottelua ja teki alkusarjassa maalin tanskalaista FC Midtjyllandia vastaan.[1]

Maajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ndoye pelasi Sveitsin alle 18-, alle 19- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Hän pelasi Sveitsin A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran syyskuussa 2022 Kansojen liigan ottelussa Espanjaa vastaan. Hän pelasi EM-kilpailuissa 2024 avauskokoonpanossa Sveitsin kaikki viisi ottelua ja teki A-maajoukkueuransa ensimmäisen maalin Saksaa vastaan. Hän teki toisen ja kolmannen maaottelumaalinsa kesäkuussa 2025 peräkkäisissä ystävyysotteluissa Meksikoa ja Yhdysvaltoja vastaan. Syksyn 2025 MM-karsintaotteluissa hän teki maalin syyskuussa Sloveniaa ja marraskuussa Ruotsia vastaan. Hän nosti alkuvuoden 2026 ystävyysotteluissa maaottelumaalimääränsä kahdeksaan tekemällä maalin maaliskuussa Saksaa, toukokuun lopulla Jordaniaa ja kesäkuun alussa Australiaa vastaan. Hän on pelannut kesäkuun 12. päivään 2026 mennessä 31 A-maaottelua, joissa hän on ollut 25 kertaa avauskokoonpanossa.[1]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ndoyen isä on senegalilainen ja äiti sveitsiläinen.[8]

  1. 1 2 3 4 5 6 7 Dan Ndoye Transfermarkt. (englanniksi)
  2. Dan Ndoye to join Nice this summer ogcnice.com. 27.1.2020. OGC Nice. Viitattu 1.8.2025. (englanniksi)
  3. Dan Ndoye joins Basel ogcnice.com. 31.8.2021. OGC Nice. Viitattu 1.8.2025. (englanniksi)
  4. Official | FC Basel activate purchase options for OGC Nice pair Get French Football News. 5.2.2022. Viitattu 1.8.2025. (englanniksi)
  5. 1 2 Jahan, Shifa & Chopra, Toby: Nottingham Forest sign winger Ndoye from Bologna Reuters. 31.7.2025. Viitattu 1.8.2025. (englanniksi)
  6. Bologna win Coppa Italia to end 51-year trophy drought BBC Sport. 14.5.2025. Viitattu 1.8.2025. (englanniksi)
  7. Young, Peter: Official: Nottingham Forest sign Ndoye from Bologna in permanent deal Football Italia. 31.7.2025. Viitattu 1.8.2025. (englanniksi)
  8. Forest sign Swiss winger Ndoye from Bologna premierleague.com. 31.7.2025. Englannin Valioliiga. Viitattu 1.8.2025. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.