close
Siirry sisältöön

Dei Verbum

Wikipediasta

Dei Verbum (lat. Jumalan Sana) vuodelta 1965 on Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen dogmaattinen konstituutio jumalallisesta ilmoituksesta.

Dei Verbum on lyhyydestään huolimatta Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen merkittävimpiä asiakirjoja. Se korosti Raamatun ensisijaisen tärkeää asemaa sekä akateemisessa teologiassa että eri muodoissaan kirkon elämässä, ja tarjosi lisäksi kokonaisnäkemyksen sekä jumalallisen ilmoituksen että Pyhien Kirjoitusten olemuksesta. Tässä mielessä se luonteeltaan antaa raamattuteologialle väljän mutta varman lähtökohdan.[1]

Katolinen teologia on konstituutiossa Dei verbum lopullisesti suojautunut sellaiselta väärinkäsitykseltä, että se edustaisi jatkuvaa ilmoitusta. Uusi julkinen (ei-yksityinen) ilmoitus, joka tapahtuisi Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen välisenä aikana, hylätään, sillä Kristuksessa ilmoitus on kerta kaikkiaan päättynyt Hepr. 1:1–2 Joh. 1:1–18 (Dei verbum 1, 4). Uudet dogmit eivät siten täydennä Raamatussa ja traditiossa todettua ilmoitusta, vaan ovat pelkästään sen kehkeytymistä.[2]

»Kuitenkaan tämä opetusvirka ei ole Jumalan sanan yläpuolella, vaan se palvelee sitä opettaen ainoastaan, mitä sille on uskottu, sillä Jumalan käskystä ja Pyhän Hengen avulla se kuuntelee tätä sanaa hartaasti, säilyttää sen pyhänä ja selittää sitä uskollisesti ammentaen tästä yhdestä uskon talletuksesta kaiken, minkä se Jumalan ilmoittamana uskottavaksi asettaa. (Dei Verbum 2, 10)»

»Jumalan ilmoitus, jonka pyhän Raamatun kirjat sisältävät ja tarjoavat, on Pyhän Hengen innoituksesta pantu kirjaan. Apostolisen uskon nojalla pyhä Kirkko pitää sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen pyhinä ja kanonisina, sillä Pyhän Hengen innoituksesta kirjoitettuina (vrt. Joh. 20:31; 2 Tim. 3:16; 2 Piet. 1: 19–21; 2 Piet. 3:15–16) niiden tekijänä on Jumala ja ne on sellaisina annettu Kirkolle. (Dei Verbum 3, 11)»

»Samalla pyhä kirkolliskokous painokkaasti kehottaa kaikkia kristittyjä ja varsinkin sääntökuntien jäseniä lukemaan ahkerasti pyhää Raamattua ja siten saavuttamaan ”ylen kalliin Jeesuksen Kristuksen tuntemisen” (Fil. 3:8). ”Sillä joka ei tunne Raamattua, se ei tunne Kristusta.” (Dei Verbum 6, 25)»

  1. Oskari Juurikkala: Katolinen näkökulma Raamattuun kirkon kirjana Reseptio 1/2018
  2. Horst Georg Pöhlmann: Dogmatiikan pääkohdat. KIrjaneliö 1974, s. 29

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vatikaanin II kirkolliskokous: Konstituutiot. KATT 2006, 409 s. ISBN 952-9627-44-0
  • Emil Anton: Vatikaanin II kirkolliskokous: johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan. Valkeakoski: Amanda-kustannus, 2015. ISBN 978-952-68301-6-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]