Adolf Heusinger
| Adolf Heusinger | |
|---|---|
 Heusinger vuonna 1960 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. elokuuta 1897 Holzminden, Saksan keisarikunta |
| Kuollut | 30. marraskuuta 1982 (85 vuotta) Köln, Saksan liittotasavalta |
| Ammatti | Upseeri |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |  Saksa  Saksa  Länsi-Saksa |
| Taistelut ja sodat | Ensimmäinen maailmansota Toinen maailmansota |
| Sotilasarvo | Kenraali |
Adolf Heusinger (4. elokuuta 1897 – 30. marraskuuta 1982) oli saksalainen upseeri, joka selvisi Adolf Hitleriä vastaan tehdystä salamurhayrityksestä. Heusinger oli sotilasarvoltaan korkeimmillaan kenraali.
Adolf Heusinger syntyi Holzmindenissä elokuussa 1897 teologien ja filologien perheeseen.[1]
Ensimmäinen maailmansota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän liittyi 17. kesäkuuta 1915 Saksan keisarikunnan armeijaan 17–vuotiaana ja palveli 7. Thüringin jalkaväkirykmentissä nro. 96 (saks. 7. Thüringisches Infanterie-Regiment Nr. 96).[2]
Hän haavoittui useaan otteeseen ja joutui brittiläisten vangiksi 1917. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Heusinger värväytyi Reichswehriin.
Toinen maailmansota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisen maailmansodan alussa Heusinger oli mukana suunnittelemassa Puolan, Tanskan, Norjan ja Ranskan valloitusta. Lokakuussa 1940 hän suunnitteli lisää operaatioita yhdessä Franz Halderin ja Friedrich Paulusin kanssa.
Operaatio Valkyrie
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heusinger haavoittui heinäkuussa 1944 tehdyssä salaliittoon kuuluvassa pommi-iskussa, jossa Claus von Stauffenbergin oli tarkoitus salamurhata Adolf Hitler. Heusinger selvisi kohtalaisen pienin vammoin.[3] Gestapo vangitsi kuitenkin Heusingerin epäiltynä osallisuudestaan salaliittoon,[4] mutta virallista näyttöä siitä ei ollut, joten hänet vapautettiin.[3]
Ylennykset ja tunnustukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänet nimitettiin maaliskuussa 1916 vänrikiksi, heinäkuussa ylennettiin luutnantiksi, huhtikuussa 1925 yliluutnantiksi, lokakuussa 1932 kapteeniksi, maaliskuussa 1936 majuriksi.[2]
Vuonna 1939 hänet ylennettiin everstiluutnantiksi, elokuussa 1940 everstiksi, joulukuussa 1942 kenraalimajuriksi ja tammikuussa 1943 kenraaliluutnantiksi.[2]
Alla on lueteltu Adolf Heusingerin merkittävimmät sotilaalliset ja kansainväliset ansioristit uran kannalta. Lista ei ole kattava, ja harvinaisemmat tai vähemmän tunnetut tunnustukset on jätetty pois.[2]
| Ansaittu | Nimi (Saksaksi) | Nimi (Suomeksi) |
|---|---|---|
| 1916/1944 | Verwundetenabzeichen in Schwarz & Silber | Haavoittuneiden merkki mustana ja hopeana |
| 1916/1917 | Eisernes Kreuz I. & II. Klasse 1914 | Rautaristi I & II luokka 1914 |
| 1934 | Ehrenkreuz für Frontkämpfer | Kunniaristi rintamaveteraaneille |
| 1935/1936 | Dienstauszeichnung II. & III. Klasse | Palvelusmitali II & III luokka |
| 1939/1940 | Spange zum Eisernen Kreuz I. & II. Klasse | Lisämerkki Rautaristi I ja II luokkaan |
| 1942 | Finnisches Freiheitskreuz 1. Klasse | Suomen vapaudenristi I luokka |
| 1956 | Großoffizierskreuz des Verdienstordens der Italienischen Republik | Italian tasavallan suurupseeriristi |
| 1960 | US "Legion of Merit", Kommandeurkreuz | Yhdysvaltain ansioristi, komentajankunniaristi |
Sotien jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisen maailmansodan jälkeen Heusinger antautui Yhdysvaltain armeijalle 4. toukokuuta 1945 ja Nürnbergin sotarikostuomioistuimen viranomaiset kuulustelivat hänet laajalti. Häntä epäiltiin yhteyksistä 1941 komissaarimääräyksiin ja syyskuun 1942 kommandomääräyksiin, mutta häntä ei asetettu syytteeseen.[1]
Heusinger liittyi kenraali Reinhard Gehlenin tiedusteluorganisaatioon 1947 ja johti arviointiryhmäänsä 1951 asti. Tämän jälkeen Heusinger koordinoi Saksan puolustussuunnittelua, toimi välimiehenä Adenauerin hallituksen, sosialistien, entisten upseerien ja liittoutuneiden välillä.[1] Hänet ylennettiin kenraaliksi ja nimitettiin Saksan puolustusvoimien komentajan virkaan Bundeswehrissa vuosina 1957–1961[5]. Hän toimi Naton sotilaskomitean puheenjohtajan virassa vuosina 1961–1964.[6]
Heusinger julkaisi vuonna 1950 omaelämäkerran (saks. Konflikte der Wehrmacht – Schicksalhafte Stunden der deutschen Armee 1923–1945).[7] Adolf Heusinger kuoli Kölnissä marraskuussa 1982.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 HEUSINGER, ADOLF_0006.pdf 2006. CIA. Viitattu 22.9.2025.
- 1 2 3 4 5 Heusinger, Adolf (Bestand) Deutsche Digitale Bibliothek. Viitattu 22.9.2025. (saksaksi)
- 1 2 HEUSINGER, ADOLF_0007.pdf 2008. CIA. Viitattu 22.09.2025.
- ↑ Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 76. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
- ↑ Germany’s former Chiefs of Defence www.bmvg.de. Viitattu 22.9.2025. (englanniksi)
- ↑ NATO: Chairs of the NATO Military Committee NATO. Viitattu 22.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Adolf Heusinger: Befehl Im Widerstreit Schicksalss Tunden Der Deutschen Armee, 1923 1945. Rainer Wunderlich Verlag, 1950. Teoksen verkkoversio Viitattu 22.9.2025.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
