close
Siirry sisältöön

Ksenofon

Wikipediasta
Tämä artikkeli käsittelee tunnetuinta samannimisistä. Muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
Ksenofon
Ξενοφῶν
Ksenofonin rintakuva roomalaiselta kaudelta noin vuodelta 120. Bibliotheca Alexandrina.
Ksenofonin rintakuva roomalaiselta kaudelta noin vuodelta 120. Bibliotheca Alexandrina.
Henkilötiedot
Syntynytn. 430 eaa.
Ateena
Kuollutn. 355/354 eaa.
Korintti?
Ammatti sotilas, kirjailija, filosofi
Kirjailija
Tuotannon kielimuinaiskreikka (klassinen)
Aikakausi klassinen kausi
Tyylilajit historia, filosofia
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Ksenofon (m.kreik. Ξενοφῶν, Ksenofōn, lat. Xenophon; noin 430–355/354 eaa.)[1][2] oli antiikin kreikkalainen sotilas, kirjailija ja filosofi. Hän oli kotoisin Ateenasta ja nuoruudessaan Sokrateen oppilas.[3] Ksenofon tunnetaan erityisesti Kreikan historiaa ja kulttuuria käsittelevistä teoksistaan.

Ksenofon taisteli persialaisen prinssin Kyyros nuoremman armeijassa. Kyyros yritti kaapata vallan veljeltään Persian kuninkaalta Artakserkses II:a, mutta epäonnistui. Ksenofon ja muut kreikkalaiset palkkasotilaat, niin kutsutut kymmenentuhatta, joutuivat taistelemaan tiensä kotiin Kreikkaan Persian valtakunnan sydämestä. Ksenofon kirjoitti sotaretkeen perustuvan teoksen Kyyroksen sotaretki (Anabasis). Myöhemmin Ksenofon liittyi Spartan kuningas Agesilaos II:n armeijaan kun tämä aloitti sodan Persiaa vastaan. Myöhemmin Ksenofon palasi Agesilaoksen kanssa Kreikkaan kun Sparta ja Ateena ajautuivat jälleen kerran sotaan. Ateenalaiset karkottivat spartalaismielisen Ksenofonin Ateenasta ja hän asettui asumaan Skillukseen. Teoksessaan Hellenika Ksenofon kuvaa Kreikan historiaa siitä mihin Thukydides lopetti aina Mantineian taisteluun asti.[3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta ja ajoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ksenofonin isä oli Gryllos ja äiti Diodora, ja hän oli syntyisin Ateenan kaupunkivaltioon kuuluneesta Attikan Erkhian demoksesta. Perhe kuului ritariluokkaan (hippeis).[1][4] Ksenofonin tarkkaa syntymäaikaa ei tunneta. Nykyisin hänen syntymänsä ajoitetaan yleensä noin vuoteen 430 eaa.[2] Diogenes Laertios ja Strabon kertovat kuitenkin, että hän olisi osallistunut peloponnesolaissotaan kuuluneeseen vuoden 424 eaa. Delionin taisteluun ateenalaisten ja boiotialaisten välillä. Kertomuksen mukaan hän olisi kyseisessä taistelussa pudonnut hevosen selästä, jonka jälkeen Sokrates kantoi hänet turvaan useiden stadionien matkan.[3][5] Tällöin hänen olisi täytynyt syntyä selvästi aikaisemmin, viimeistään vuonna 444 eaa.[3]

Diogenes lainaa Stesikleidestä lähteenä sille, että Ksenofon olisi kuollut 105. olympiadin ensimmäisenä vuonna eli 359 eaa. Todellisuudessa hänen arvellaan kuolleen hieman myöhemmin.[3] Ksenofon mainitsee itse Hellenikassaan Aleksanteri Ferailaisen murhan, joka tapahtui Diodoros Sisilialaisen mukaan vuonna 357 eaa.[3][6] Näin hän on ollut elossa vielä ainakin tuolloin. Nykyisin Ksenofonin kuolema ajoitetaan noin vuoteen 355[1] tai 354 eaa.[2] Tällöin hän olisi elänyt noin 75–76-vuotiaaksi. Lukianoksen mukaan Ksenofon olisi kuitenkin elänyt yli 90-vuotiaaksi.[3][7] Tämä mahdollistaisi sen, että hän olisi syntynyt jo noin 444 eaa. ja elänyt lähes 70 vuotta senkin jälkeen, kun Sokrates pelasti hänen henkensä Delionissa.[3]

Ksenofonin patsas Itävallan parlamenttitalon edustalla. Hugo Haerdtl, 1899.

Näihin ajoitusongelmiin liittyen tutkijat ovat väitelleet paljon siitä, minkä ikäinen Ksenofon oli silloin, kun liittyi Kyyros nuoremman sotaretkeen vuonna 401 eaa.[3] Nykyisin hänen katsotaan yleensä olleen tuolloin noin 20–30-vuotias nuori mies, jolloin kertomus hänen osallistumisestaan Delionin taisteluun tulee hylätä. Plutarkhos kertoo, että Delionin taistelussa Alkibiades suojasi Sokratesta, kun ateenalaiset vetäytyivät kärsimänsä tappion jälkeen,[3][8] eikä Sokrates näin olleen vaikuta tuolloin olleen asemassa, jossa olisi kyennyt pelastamaan Ksenofonin. Merkittävämpää on kuitenkin se, että jos Ksenofon olisi osallistunut kyseiseen taisteluun, ei ole mitään tietoa siitä, mitä hän olisi tehnyt sodan loppuajan. Tuntuu myös erikoiselta, ettei Ksenofon itse mainitse tapausta Sokratesta käsitellessään.[9]

Kyyroksen sotaretkessä Ksenofoniin näytetään viittaavan sanalla ”nuorukainen” (νεανίσκος, neaniskos), mutta tämä ei ratkaise asiaa, sillä parhaisssa käsikirjoituksissa lukeekin kyseisessä kohdassa ”Theopompos” eikä ”Ksenofon”;[3][10] lisäksi sanaa neaniskos käytetään joskus myös niin, ettei se välttämättä edellytä nuorta ikää. Toisaalta Seuthes II:lle Ksenofon vaikutti tarpeeksi vanhalta, että hänellä olisi voinut olla naimaikäinen tytär.[3][11]

Nuoruus ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ksenofonin sanotaan olleen nuorukaisena Sokrateen oppilas. Diogeneen mukaan hänestä tuli Sokrateen oppilas sen jälkeen kun hän oli tavannut tämän kadulla, ja tämä oli alkanut kysellä häneltä kaikenlaisia asioita. Ksenofon oli ensimmäinen, joka kirjoitti ylös muistiinpanoja Sokrateen puheista. Ne on julkaistu nimellä Muistelmia.

Ksenofon oli yksi Sokrateen tunnetuimmista oppilaista eli sokraatikoista Platonin ja Antistheneen ohella. Tarinoiden mukaan Ksenofon ja Platon olivat jossakin määrin toistensa vihamiehiä tai ainakin kilpailijoita. Ainakaan he eivät juuri mainitse toisiaan kirjoituksissaan. Kummatkin ovat myös kirjoittaneet samanlaisista aiheista, esimerkiksi teokset nimeltä Pidot ja Sokrateen puolustuspuhe, ikään kuin kilpaillakseen toistensa kanssa. Vaikka Ksenofonin ajatellaan olleen Platonia kokemattomampi Sokrateen filosofisten ajatusten kirjallisessä käsittelyssä, pidetään hänen kuvaustaan totuudenmukaisempana ja arkisempana kuin Platonin oppi-isäänsä ideaalisoiva ja hänen omia ajatuksiaan Sokrateen suuhun laittanut tuotanto. Toki molempien kirjoittajien kuvaus Sokrateesta on värittynyt.[1]

Filostratoksen mukaan Ksenofon sai opetusta myös Prodikokselta silloin, kun oli vankina Boiotiassa, mutta mikään muu antiikin aikainen lähde ei mainitse tällaista Ksenofonin vankeutta. Fotioksen mukaan Ksenofon olisi ollut myös Isokrateen oppilas.[3][12] Isokrates syntyi vuonna 436 eaa., ja tätäkin on pidetty yhtenä todisteena Ksenofonin myöhemmälle ajoitukselle: hän tuskin oli kahdeksan vuotta opettajaansa vanhempi.[9]

Ritariluokkaan kuuluvien tuli olla tarpeeksi varakkaita varustaakseen itsensä ratsumiehiksi Ateenan armeijaan. Ksenofonin syntymän aikoihin peloponnesolaissota oli juuri alkanut ja se tuli jatkumaan aina vuoteen 404 eaa. asti. Ksenofon oli luultavasti tarpeeksi vanha ottaakseen itse osaa sotaan vuonna 409 eaa. Sodan loppuvuosien aikana Ateenan demokratia näytti huonoimmat puolensa, kun Arginusain taistelun hävinneet sotapäälliköt tuomittiin kuolemaan lainvastaisen oikeudenkäynnin jälkeen. Ksenofon saattoi hyvinkin olla paikalla oikeudenkäynnin aikana. Ainakin hän vastusti sen toimintaa, kuten käy ilmi hänen Kreikan historiaa käsittelevästä teoksestaan. Ksenofon oli luultavasti Ateenassa kolmenkymmenen tyrannin vallan aikana vuosina 404–403 eaa. Kun demokraatit palasivat valtaan, Ksenofon jättää kaupungin; tämä ajoitetaan joko loppuvuoteen 402 tai alkuvuoteen 401 eaa.[4]

Kyyroksen sotaretki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ksenofon matkusti Vähään-Aasiaan, jossa hän osallistui palkkasoturina Kyyros nuoremman sotaretkeen tämän veljeä, Persian kuningasta Artakserkses II:ta vastaan. Ksenofon kertoo tästä itse teoksessaan Kyyroksen sotaretki.[3][13] Ksenofonin ystävä Proksenos oli jo Kyyroksen joukoissa, ja kutsui Ksenofonin Sardeehen esitelläkseen hänet Kyyrokselle. Ksenofon kysyi neuvoa Sokrateelta, joka kehotti häntä kysymään neuvoa Delfoin oraakkelilta – oli nimittäin varsin vaarallista astua Kyyroksen palvelukseen, sillä tätä pidettiin spartalaisten ystävänä ja ateenalaisten vihollisena. Ksenofon matkusti Delfoihin, muttei kysynyt jumalalta sitä, pitäisikö hänen lähteä vai ei; hän oli todennäköisesti jo tehnyt päätöksensä. Sen sijaan hän kysyi, mille jumalille hänen tulisi uhrata, jotta hänen yrityksensä onnistuisi. Sokrates oli tyytymätön tapaan, jolla Ksenofon kysyi neuvoa oraakkelilta, mutta koska Ksenofon oli saanut vastauksen, kehotti häntä lähtemään.[3]

Ksenofon ja kymmenentuhatta tervehtivät merta. Historiakuvitusta noin vuodelta 1900.

Niin Ksenofon matkusti Sardeehen, josta Kyyros oli juuri lähdössä. Kyyros peitti sotajoukkonsa kreikkalaisilta sotaretken todellisen syyn, tai ainakin kreikkalaiset olivat kuin eivät olisi tienneet sitä. Klearkhos kuitenkin tiesi, että sotaretki oli suunnattu kuningasta vastaan, ja muut saattoivat ainakin epäillä sitä. Kyyros esitti, että he olivat hyökkäämässä pisidialaisia vastaan, mutta marssin suunnan on täytynyt varsin pian paljastaa, että todellisuudessa määränpää oli muualla. Kyyros johti joukkonsa Vähän-Aasian halki ja Taurosvuorten yli Kilikian Tarsokseen. Sieltä he jatkoivat Syyriaan, ylittivät Eufratin, ja kohtasivat persialaisten suuren armeijan Kunaksan tasangolla noin 65 kilometrin päässä Babylonista. Syntyneessä Kunaksan taistelussa tai pikemmin sekamelskasssa – sillä se ei ollut todellinen taistelu – Kyyros kaatui, hänen barbaarijoukkonsa hajaantuivat, ja kreikkalaiset jäivät yksin Eufratin ja Tigriksen välisille laajoille tasangoille.[3]

Ksenofon. Kaiverruspiirros rintakuvasta.

Ksenofon nousi sotajoukon johtajaksi sen jälkeen, kun Persian satraappi Tissafernes oli petollisesti murhauttanut Klearkhoksen ja muut kreikkalaiset sotapäälliköt. Hän ei ollut toiminut päällikkönä kyseisessä sotajoukossa eikä edes sotilaana. Ksenofon kertoo itse Kyyroksen sotaretken kolmannen kirjan alussa, kuinka hänet kutsuttiin toimimaan yhtenä johtajista vaarallisellä perääntymismatkalla. Sen sijaan, että sotajoukko olisi palannut samaa tietä jota oli tullutkin, jonka varrella heillä ei olisi ollut tietoa muonituksesta ennen Välimeren rannalle pääsyä, kreikkalaisten päälliköt päättivät johdattaa sotajoukon Tigriksen yläjuoksulle ja Armenian ylängölle ja tätä kautta Trapezukseen, joka oli kreikkalainen siirtokunta Mustanmeren kaakkoisrannalla. Trapezuksesta joukot jatkoivat Khrysopoliihin vastapäätä Byzantionia.[3]

Osa Ksenofonin johtamista kreikkalaisjoukoista siirtyi Traakian kuninkaan Seuthes II:n palvelukseen, sillä tämä tarvitsi heidän apuaan ja lupasi maksaa siitä. Kreikkalaiset suorittivat sovitut tehtävät, mutta Seuthes oli haluton maksamaan. Ksenofon sai häneltä vain vaivalla osan siitä, minkä hän oli luvannut maksaa. Samalla Ksenofon kuvaa mielenkiintoisesti traakialaisten tapoja.[3][14] Koska Thibronin (myös Thimbron) johtamat spartalaiset olivat nyt sodassa Tissafernestä ja Farnabazosta vastaan, Ksenofon ja hänen joukkonsa kutsuttiin liittymään Thibronin armeijaan. Ksenofon johti heidät takaisin pois Vähästä-Aasiasta liittymään Thibronin joukkoihin vuonna 399 eaa. Ksenofon, joka oli hyvin köyhä, teki joukkoineen sotaretken Kaikoksen tasangolle ennen liittymistään Thibroniin, ryöstääkseen Asidates-nimisen persialaisen talon ja omaisuuden. Tällä ryöstöretkellä Ksenofon korjasi taloudellisen tilanteensa. Hän kertoo tarinan tavalla, joka osoittaa, ettei hävennyt sitä.[3][15]

Sokrates tuomittin kuolemaan vuonna 399 eaa., ja on todennäköistä, että Ksenofon karkotettiin Ateenasta joko hieman ennen tätä tai hieman sen jälkeen. Tieto siitä, että Sokrates kuoli sillä aikaa kun Ksenofon oli Vähässä-Aasiassa, vaikuttaa perustuvan mainintaan Muistelmissa.[3][16] Ksenofonia ei ollut karkotettu vielä silloin, kun hän johti joukkojaan takaisin Thibronin luo, mutta hänen ilmaisunsa antaa ymmärtää, että karkotus tapahtui pian tämän jälkeen.[3][17] Ei ole tietoa siitä, mitä Ksenofon teki sen jälkeen, kun hänen joukkonsa liittyivät Thibroniin. Oletettavinta lienee, että hän olisi pysynyt Vähässä-Aasiassa Thibronin ja tämän seuraajan Derkylidaan joukoissa.[3]

Agesilaoksen palveluksessa ja Skilluksessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan Kreikkaan Ksenofon osallistui Spartan kuninkaan Agesilaos II:n sotaretkeen Persiaa vastaan vuonna 396 eaa. Ksenofon oli hänen mukanaan tällä sotaretkellä ainakin osan aikaa. Agesilaoksesta ja Ksenofonista tuli pian ystäviä ja Ksenofon pääsi pian kuninkaan sisäpiirin jäseneksi. Kun Agesilaos kutsuttiin uudestaan vuonna 394 eaa., Ksenofon liittyi taas hänen mukaansa.[3][18]

Vuonna 395 eaa. Ateena liittoutui Persian kanssa ja aloitti niin sanotun Korintin sodan Spartaa vastaan. Ksenofon seurasi Agesilaosta Kreikkaan ja otti osaa vuoden 394 eaa. Koroneian taisteluun spartalaisten puolella, taistellen näin synnyinkaupunkiaan vastaan.[3][19] Viimeistään tämän seurauksena Ksenofon karkotettiin Ateenasta, ja vaikuttaa siltä, että taistelun jälkeen Ksenofon seurasi Agesilaosta Spartaan.[3]

Pian tämän jälkeen Ksenofon asettui Skillukseen Eliissä melko lähellä Olympiaa, sillä hän sai sieltä maa-alueen, jota hän kuvaa Kyyroksen sotaretkessä.[3][20] Alue oli tuolloin Spartan vallassa. Skilluksessa Ksenofonin seuraan liittyivät hänen vaimonsa Filesia sekä hänen lapsensa. Sanotaan, että Filesia olisi ollut hänen toinen vaimonsa, mutta ei ole tietoa siitä, milloin tai missä he menivät naimisiin. Ksenofonin lapset saivat Spartassa perinteisen spartalaisen kasvatuksen, tai ainakin Agesilaos kehotti häntä tähän.[3][21] Ksenofon oli nyt maanpakolainen, ja niin spartalainen kuin miksi hänen oli mahdollista tulla.[3]

Skilluksessa Ksenofon käytti aikansa metsästämiseen, kirjoittamiseen ja seuraelämään ystäviensä kanssa. Tänä aikana syntyivät todennäköisesti hänen historialliset teoksensa, Kyyroksen sotaretki ja Hellenika (tai ainakin osa siitä), kuten Diogenes Laertios sanoo. Samoin tuolloin syntyivät oletettavasti myös Metsästyskirja (Kynegetikos) ja Hevostaito, sillä ne liittyvät hänen tuolloisiin harrastuksiinsa. Ksenofon kirjoitti myös ystävästään ylistelevän kirjoituksen Agesilaos.[3]

Lopulta elisläiset valtasivat Skilluksen ja laittoivat näin lopun Ksenofonin hiljaiselolle, mutta vuotta ei tunneta. Oletettavasti tämä tapahtui aikaisintaan sen jälkeen, kun spartalaiset olivat kärsineet tappion thebalaisille Leuktran taistelussa vuonna 371 eaa. Diogenes sanoo, etteivät spartalaiset tuolloin tulleet Ksenofonin avuksi, ja tämä voi johtua siitä, että heillä oli liikaa ongelmia lähempänä. Siksi joskus on ajateltu, että elisläiset olisivat hyökänneet Skillukseen vasta vuonna 368 eaa., jolloin Epameinondas oli hyökännyt Lakoniaan. Joka tapauksessa Ksenofon asui Skilluksessa ainakin 20 vuotta.[3]

Ksenofon sanelee historiateoksensa. Alfred C. Weatherstonen kuvitusta teokseen Hutchinson's History of the Nations (1915).

Loppuajat ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateenalaiset kumosivat Ksenofonin maanpakotuomion Eubuloksen aloitteesta, mutta taaskaan vuotta ei tunneta. Vuoden 362 eaa. Mantineian taistelussa spartalaiset ja ateenalaiset taistelivat yhdessä thebalaisia vastaan, ja Ksenofonin kaksi poikaa, Gryllos ja Diodoros, osallistuivat taisteluun liittolaisten puolella. Diogeneen mukaan Ksenofon lähetti heidät Ateenaan taistelemaan spartalaisten puolesta. Gryllos kaatui samassa taistelussa, jossa myös Epameinondas kuoli. Koska Ksenofonin pojat osallistuivat tähän taisteluun, on ehdotettu, että Ksenofonin maanpako olisi kumottu ennen vuonna 362 eaa., mutta tämä ei ole välttämätöntä. Muista syistä on ehdotettu, että maanpako olisi kumottu jo ennen 103. olympiadia eli 368 eaa.[3]

Athenaios kertoo tarinan, jonka mukaan Ksenofon olisi ollut kerran Dionysioksen hovissa, mikä viittaa todennäköisesti Dionysios vanhempaan, joka eli vuoteen 367 eaa. Mikäli tämä pitää paikkansa, Ksenofon olisi käynyt Syrakusassa.[3][22] Ksenofon vaikuttaa toimittaneen Thukydideen historiateoksen Peloponnesolaissota, jota sitten jatkoi Hellenikallaan, mutta tätäkään työtä ei voida ajoittaa kovin tarkasti.[3]

Teoksen Ratsuväenkomentaja Ksenofon kirjoitti sen jälkeen, kun hänen maanpakotuomionsa oli kumottu, ja myös teoksen Valtiontulot jälkeen. Kyyroksen kasvatuksen epilogissa viitataan tapahtumiin, jotka osoittavat, että ainakin epilogi oli kirjoitettu vasta 104. olympiadin kolmannen vuoden eli 362 eaa. jälkeen.[3][23]

Ei ole todisteita siitä, että Ksenofon olisi koskaan palannut Ateenaan. Hänen kerrotaan vetäytyneen Korinttiin sen jälkeen, kun hänet oli ajettu pois Skilluksesta, ja koska antiikin lähteet eivät kerro muuta, hänen voidaan olettaa kuolleen siellä.[3]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ksenofonin teoksen Kyyroksen kasvatus kansilehti vuodelta 1773.
Ksenofonin nimiin pannun teoksen Ateenan valtiomuoto ensimmäinen sivu vuodelta 1754.

Diogenes Laertios luettelee Ksenofonin kirjoittamiksi samat teokset, jotka ovat säilyneet hänen nimissään myös nykyaikaan. Diogenes sanoo Ksenofonin kirjoittaneen noin 40 kirjaa, ja että ne jaettiin eri tavoin. Ilmaisu ja teosten luettelo osoittaa, että hän tarkoitti laajempien teosten koostuneen useasta kirjasta, kun taas pienemmät teokset muodostuivat kukin yhdestä kirjasta. Säilyneistä teoksista Ksenofonin kirjoittamien kirjojen lukumääräksi saadaan tällä tavalla 37, mikä on tarpeeksi lähellä Diogeneen antamaa 40:ntä, ja osoittaa, että sama kirjajako oli olemassa jo hänen aikanaan.[3]

Ksenofonin teokset, erityisesti Kyyroksen sotaretki, ovat kuuluneet pitkään aloittelevien kreikan opiskelijoiden lukemistoon. Hänen teoksensa Hellenika on tärkein lähde Kreikan historiaan vuosina 411–362 eaa. Se on suoraa jatkoa Thukydideen Peloponnesolaissodalle. Ksenofon ei kuitenkaan analysoi tapahtumia yhtä tarkasti kun Thukydides. Hänen sokraattiset kirjoituksensa, jotka ovat säilyneet kokonaisuudessaan, ovat sokraattisen menetelmän ainoita nykyaikaan säilyneitä kuvaajia Platonin dialogien lisäksi.

Ksenofonin teokset ovat innoittaneet myöhempiä kirjailijoita, kuten Arrianosta.

Luettelo teoksista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historialliset ja elämäkerralliset teokset

Sokraattiset dialogit ja muut teokset

Lyhyet tutkielmat

Kirjeet

  • Seitsemän kirjettä (epäperäisiä) – Osa neljänkymmenenyhden niin sanotun sokraattisen kirjeen kokoelmaa. Todellisuudessa pelkkiä myöhempiä retorisia harjoitelmia.[3]

Tekstilaitokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen jonkun Ksenofonin teoksen editio princeps oli teoksesta Hellenika; se julkaistiin Venetsiassa vuonna 1503 foliokokoisena Aldus Manutiuksen toimesta nimellä Paralipomena, ja se esitettiin vuotta aiemmin painetun Thukydideen Peloponnesolaissodan jatkoksi. Ensimmäinen yleislaitos Ksenofonin teoksista oli E. Boninuksen laatima ja P. Giuntan kustantama, omistettu paavi Leo X:lle (Firenze, 1516, fol.). Tästä laitoksesta puuttuvat kuitenkin Agesilaos, Sokrateen puolustuspuhe ja Valtiontulot, ja osia Ateenan valtiomuodosta. Giuntan laitosta on pidetty varhaispainatuksen malliesimerkkinä.[3]

Andrea Asolalaisen toimittamassa laitoksessa (Aldus, Venetsia, 1525, folio) oli kaikki Ksenofonin teokset paitsi Sokrateen puolustuspuhe, vaikka sekin oli jo julkaistu Johannes Reuchlinin toimesta Hagenaussa vuonna 1520 nidekokoisena yhdessä Agesilaoksen ja Hieronin kanssa. N. Brylingerin laitos (Basel, 1545, fol.) oli ensimmäinen, jossa kreikankielinen teksti julkaistiin latinankielisen käännöksen kanssa. Henri Estiennen eli Henricus Stephanuksen laitos vuodelta 1561 (fol.) esitteli parannetun tekstin, ja vuoden 1581 laitokseen lisättiin latinankielinen versio.[3]

Weiske (Leipzig, 1798–1804, 6 osaa, 8vo.) paransi tekstiä jonkin verran. Gailin toimittamaa laitosta (Pariisi, 1797–1804, 6 osaa, 4to.) pidetään näyttävänä mutta ansioiltaan vähäisenä. Siihen lisättiin myöhemmin seitsemäs osa, joka sisälsi kolmen käsikirjoituksen varianttilukemat, käsikirjoituksiin liittyviä huomautuksia, kirjallisia ja kriittisiä huomioita sekä karttoja ja kaavioita. Tässä laitoksessa on kreikankielinen teksti, latinankielinen käännös (Leunclaviuksen, paikoin korjattuna), ranskankielinen käännös (osittain aiempien laitosten pohjalta) ja selitykset. J. G. Schneider toimitti uudelleen Zeunen laitoksen, ja Ksenofonin eri teoksia julkaistiin tämän toimitustyön puitteissa vuosina 1791–1815.[3]

Arviointia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä antiikin että modernin ajan kirjoittajat ovat yleensä tunnustaneet Ksenofonin suuret ansiot kirjoittajana: hänen tyylinsä on selkeää, yksinkertaista ja vailla teennäisyyttä. Sellaisena kuin Ksenofon näyttäytyy teostensa kautta, hänen voidaan sanoa olleen humaani mies – ainakin oman aikansa mittapuulla – sekä järjen käyttöön nojautunut mutta toisaalta samaan aikaan syvästi uskonnollinen henkilö. Uskonnollisuuden osalta häntä voisi kutsua jopa taikauskoiseksi. Hänen mielensä ei taipunut puhtaaseen filosofiseen spekulaatioon – hän tarkasteli kaikkea käytännön näkökulmasta, ja hänen ajattelunsa perustana oli vahva usko jumalalliseen ohjaukseen maailman hallinnassa. Tätä voisi ehkä kuvata syvälliseksi vakaumukseksi siitä, että jumala on antanut maailmalle moraalisen järjestyksen yhtä selkeästi kuin hän on säätänyt lait luonnon toiminnalle.[3]

Jotkut kriitikot ovat moittineet Ksenofonin toimintaa kansalaisena. On selvää, ettei hän täysin pitänyt Ateenan hänen aikaisestaan demokraattisesta valtiojärjestelmästä, joka aiheutti paljon levottomuuksia, mutta hän valitsi vapaaehtoisesti vetäytyä sen piiristä. Myöhemmin hänet myös karkotettiin, mutta ei ole näyttöä siitä, että hän olisi tämänkään jälkeen tehnyt suoranaisesti mitään sellaista, mistä maanpakolaista voisi moittia.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 70–73 (II.6), 460–461. (Suomennos ja selitykset Marke Ahonen) Helsinki: Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 Tervahauta, Ulla: Johdanto. Teoksessa Ksenofon: Talouden taito, s. 9–17. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-120-3
  2. 1 2 3 Xenophon [2] Brill's New Pauly Online. Brill. Viitattu 2.6.2025. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 Smith, William: ”Xenophon (6)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. 1 2 Cawkwell, C. L. (toim.): Xenophon: A history of my times (Hellenica), s. 9–. Penguin Books, 1978. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  5. ↑ Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, Ksenofon; Strabon: Geografika s. 403, ed. Cas.
  6. ↑ Ksenofon: Hellenika 6.4.35; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 16.14.
  7. ↑ Lukianos: Pitkäikäiset (Macrobii) 21.
  8. ↑ Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Alkibiades 7.
  9. 1 2 Morris, Charles D.: On the Age of Xenophon at the Time of the Anabasis. Transactions of the American Philological Association, 1874, 5. vsk, s. 82–95. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  10. ↑ Ksenofon: Kyyroksen sotaretki 2.1.12.
  11. ↑ Ksenofon: Kyyroksen sotaretki 7.2.8.
  12. ↑ Fotios: Bibliotheke 260.
  13. ↑ Ksenofon: Kyyroksen sotaretki (Anabasis) 3.1.
  14. ↑ Ksenofon: Kyyroksen sotaretki 6.3–.
  15. ↑ Ksenofon: Kyyroksen sotaretki 7.8.23.
  16. ↑ Ksenofon: Muistelmia 4.8.4.
  17. ↑ Ksenofon: Kyyroksen sotaretki 7.7.57.
  18. ↑ Ksenofon: Kyyroksen sotaretki 5.3.6.
  19. ↑ Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Agesilaos 18.
  20. ↑ Ksenofon: Kyyroksen sotaretki 5.3.7–.
  21. ↑ Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Agesilaos 20.
  22. ↑ Athenios: Deipnosofistai 10.427.
  23. ↑ Ksenofon: Kyyroksen kasvatus 8.8.4; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.92.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ksenofon: Kyyroksen sotaretki. (Anabasis.) Suomentanut ja selittävällä hakemistolla varustanut J. A. Hollo. Johdannon kirjoittanut Edwin Linkomies. 2. painos (1. painos 1960 Antiikin klassikot -sarjassa) Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22668-8
  • Ksenofon: Sokrates. (Sisällys: Muistelmia (Apomnemoneumata): Pidot (Symposion): Sokrateen puolustuspuhe (Apologia). Suomentanut ja selityksillä varustanut Pentti Saarikoski (1. painos 1960). Delfiinikirjat) Helsingissä: Otava, 1985. ISBN 951-1-08273-6
  • Ksenofon: Hevostaito. (Sisältää myös teoksen Ratsuväenkomentaja. Suomentanut ja selityksillä ja jälkisanalla varustanut Hilla Halla-aho. Olympos) Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2683-8
  • Ksenofon: Talouden taito. ((Oikonomikos.) Suomentanut Ulla Tervahauta) Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-120-3

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Xenophon: Cyropaedia. (Volume I: Books 1–4. Translated by Walter Miller. Loeb Classical Library 51.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1914.
  • Xenophon: Cyropaedia. (Volume II: Books 5–8. Translated by Walter Miller. Loeb Classical Library 52.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1914.
  • Xenophon: Hellenica. (Volume I: Books 1–4. Translated by Carleton L. Brownson. Loeb Classical Library 88.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1918. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
  • Xenophon: Hellenica. (Volume II: Books 5–7. Translated by Carleton L. Brownson. Loeb Classical Library 89.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1921. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
  • Xenophon: Anabasis. (Translated by Carleton L. Brownson. Revised by John Dillery. Loeb Classical Library 90.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1998. ISBN 9780674991019
  • Xenophon: Memorabilia. Oeconomicus. Symposium. Apology. (Translated by E. C. Marchant, O. J. Todd. Revised by Jeffrey Henderson. Loeb Classical Library 168.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 2013.
  • Xenophon: Scripta Minora. (Hiero. Agesilaus. Constitution of the Lacedaemonians. Ways and Means. The Cavalry Commander. On the Art of Horsemanship. On Hunting. Constitution of the Athenians. Translated by E. C. Marchant, G. W. Bowersock. Loeb Classical Library 183.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1925.

Muuta kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gray, Vivienne J.: Xenophon. (Oxford Readings in Classical Studies) Oxford University Press, 2010. ISBN 978-0-19-921617-8
  • Hobden, Fiona & Tuplin, Christopher (toim.): Xenophon: Ethical Principles and Historical Enquiry. (Mnemosyne, Supplements, History and Archaeology of Classical Antiquity 348) Brill, 2012. ISBN 9789004224377 (englanniksi)
  • Hobden, Fiona: Ancients in Action: Xenophon. Bloomsbury Publishing, 2020. ISBN 9781474298490 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ksenofon Wikimedia Commonsissa

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit: Ksenofonin elämäkerta (muinaiskreikaksi)
  • Fieser, James & Dowden, Bradley (toim.): Xenophon The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
Antiikin filosofia – Sokrates ja sokraatikot
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ksenofon&oldid=23861363”