Jalkapallon MM-kisat nähdään Ylellä ja MTV:llä 11.6.–19.7. Kisaoppaan, uutiset ja Futistietäjän löydät Ylen kisasivustolta.
Jalkapallon MM-kisoissa saatiin jättiyllätys, kun Paraguay voitti Saksan rangaistuspotkukilpailun jälkeen Suomen aikaa varhain tiistaina pelatussa pudotuspelikamppailussa.
Paraguay jatkaa seuraavalle pudotuspelikierrokselle ja Saksan pelit kisoissa päättyivät tähän.
Kyseessä oli Saksan MM-historian ensimmäinen tappio rangaistuspotkukilpailussa, eikä siitä puuttunut draamaa.
Saksa joutui heti alakynteen, kun Kai Havertz epäonnistui ensimmäisenä laukojana. Saksan konkarimaalivahti Manuel Neuer onnistui kuitenkin vielä pelastamaan joukkueensa kuilun partaalta.
Saksa ei kuitenkaan saanut käännettyä tätä edukseen, kun Jonathan Tah epäonnistui kuudennella kierroksella, minkä jälkeen Paraguayn José Canale latasi pallon ratkaisevasti yläkulmaan. Paraguay voitti rangaistuspotkukilpailun 4–3.
Pelien loppuminen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella on Saksalle jättimäinen pettymys. Kyseessä oli jo kolmas perättäinen kerta, kun Saksan pelit MM-kisoissa loppuivat lyhyeen. Qatarin 2022 kisoissa Saksa ei päässyt alkulohkosta jatkoon, mikä oli valtava shokki maassa. Tätä ennen vuonna 2018 joukkue koki saman kohtalon. Nyt tie tyssäsi heti ensimmäiseen pudotuspeliin, mihin se lähti vahvana ennakkosuosikkina.
Saksan hyökkääjällä Havertzilla ei ollut juurikaan sanottavaa ottelun jälkeen.
– Nämä ovat toiset MM-kisani, ja olemme kahdesti peräkkäin jääneet paitsi seuraavalle kierrokselle pääsystä. Haluan pyytää sitä anteeksi Olemme kaikki hyvin pettyneitä, Havertz sanoi.
Havertz sanoi Paraguayn olleen vahva. Joukkueen oli vaikea luoda maalipaikkoja ja pitää vauhtia yllä. Hän sanoo joukkueen yrittäneen avata peliä laitojen kautta, mutta sekään ei tuottanut tulosta.
– En usko, että ansaitsimme voittaa tällä kertaa, hän jatkoi.
Paraguaylle voitto oli valtava. Se on pitkästä aikaa pudotuspeleissä MM-kisoissa ja ylipäätään kisoissa mukana. Kolmet aiemmat kisat ovat jääneet maalle väliin, kun se epännistui karsinnoissa. Vuoden 2010 MM-kisoissa maa ylsi neljännesvälieriin.
Puolustaja Gustavo Gomez sanoi ottelun jälkeisessä haastattelussa, että hänen on hyvin vaikea kuvailla, mitä he tuntevat voiton jälkeen.
– Olen todellä ylpeä kollegoistani, joukkueesta. Ansaitsimme vielä yhden pelin. Kaiken sanotun ja kokemamme perusteella haluan korostaa joukkueestani sitä, kuinka yhtenäisiä olemme. Olemme uskomattoman vahvoja, Gomez sanoo.
Saksan jatkoaikamaali hylättiin
Ottelu jätti myös jossittelun aiheita.
Jatkoajalla Saksa onnistui tekemään maalin kulmapotkusta, mutta VAR-tarkastuksen jälkeen Jonathan Tah'n puskema osuma hylättiin. Syynä oli se, että Waldemar Antonin katsottiin häirinneen maalivahti Orlando Gilliä, joka putosi nurmen pintaan kontaktin seurauksena.
Tilanne kuumensi molempia joukkueita, eikä tuomari meinannut aluksi edes päästä katsomaan tilannetta videolta.
Esimerkiksi BBC:llä tuomariasiantuntija Darren Cann kommentoi tilanteen jälkeen tuoreeltaan, että se näytti televisiokuvien perusteella melko lievältä maalivahdin härnäämiseltä. Hän totesi samaan hengenvetoon, että hän ei olisi maalia hylännyt tilanteessa.
– Olemme nähneet kisoissa kaksi tai kolme hylättyä maalia hyvin pienten rikkeiden takia, Cann pohti.
Samoilla linjoilla oli Engannin hyökkääjälegenda Alan Shearer, jonka mukaan Paraguayn maalivahti Gill kaatui tilanteessa maahan aivan liian helposti.
– Tämä on kontaktilaji ja rangaistusalueella on viisi tai kuusi pelaajaa. En ole samaa mieltä (tuomarin kanssa), Shearer totesi.
Saksa piti palloa, mutta Paraguay puolusti
Varsinaisella peliajalla pelin luonne oli se, että Saksa piti palloa, Paraguay puolusti tiiviisti, eikä antanut saksalaisille yhtään ylimääräistä tilaa. Esimerkiksi ensimmäisellä jaksolla Saksa ei saanut yhtään laukausta kohti vastustajan maalia.
Ensimmäinen maali nähtiin 41. peliminuutilla ja sen teki Paraguay. Maali sai alkunsa kulmapotkusta, joka oli Paraguaylle ottelun toinen. Saksan maalivahti Manuel Neuer nyrkkeili pallon ensiksi pois maalilta, mutta ei enää voinut mitään jatkotilanteessa Julio Enciso puskulle. Kyseessä oli Paraguayn MM-kisahistorian ensimmäinen maali pudotuspelivaiheessa.
Saksan puolustus pelasi tilanteessa löysästi ja kansainvälisissä tv-kuvissa näkyikin Saksan päävalmentajan Julian Nagelsmannin kiivas keskustelu vaihtopenkillä maalin jälkeen.
Saksa sai helpottavan tasoituksen lopulta 55. peliminuutin kohdalla. Tällä kertaa Florian Wirtzin keskitys onnistui ja Kai Havertz puski pallon maaliin.
Saksa hallitsi myös jatkoajalla, mutta pallo ei hylättyä maalia lukuunottamatta uponnut Paraguayn verkkoon. Jatkoajan viimeisillä minuuteilla tunteet selvästi kuumenivat puolin ja toisin.
Undavilla heikko ottelu
Maalitykki Deniz Undav nähtiin tällä kertaa Saksan joukkueen avauksessa.
Alkulohkon otteluissa vaihdosta kentälle tullutta Undavia kyseltiin aiemmin moneen kertaa avaukseen. Ennen ottelun alkua Saksan jalkapallolegenda Rudi Völler kommentoi asiaa Magenta tv:n haastattelussa toteamalla, että ”kansakunta oli halunnut sitä jo jonkin aikaa”.
Nagelsmannin mukaan Saksa on aiemmin pitänyt hyvin palloa, mutta hyökkäykset ovat tyrehtyneet keskikentällä, eikä joukkue pystynyt näin riittävän hyvin järkyttämään vastustajan puolustusta.
– Kun kärjessä on toinenkin hyökkääjä, olemme siellä hieman vahvemmin läsnä ja voimme pelata palloja sinne - ja sitä paitsi Deniz ansaitsee sen, Nagelsmann kommentoi Die Weltin mukaan ennen ottelun alkua.
Tämä ratkaisu ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Maalitykin peli-ilme oli vaisu ja mies vaihdettiin pois kentältä reilun 60. minuutin pelin jälkeen koskettuaan palloon ainoastaan yhdeksän kertaa.
Paraguay saa vastaansa seuraavassa ottelussa voittajan Ranskan ja Ruotsin välisestä ottelusta.