Lilli Suburg

Lilli Suburg noin vuonna 1866

Lilli (Caroline) Suburg (1. elokuuta 1840, Rõusa, nyk. Uusi-Vändra – 8. helmikuuta 1923, Valga) oli virolainen kirjailija ja feministi, opettaja, Viron ensimmäinen naispuolinen ammattijournalisti ja kansallisen heräämisen vaikuttaja.

Elämä

Perhe, lapsuus ja nuoruus

Lilli Suburg syntyi Rõusan kartanossa, missä hänen isänsä Toomas työskenteli ”aittamiehenä” (aidamees) eli työkaluja ja muonaa hallinnoivana luottopalvelijana ja äiti Eeva kartanon vanhimman tyttären kamarineitona. Vanhemmat olivat kartanonherra von Ditmarin kanssa hyvissä väleissä, esikoistytär sai nimen Caroline kartanon tyttären mukaan, ja von Ditmarit olivat Toomaksen ja Eevan lasten kummeina. Pian Lillin synnyttyä vanhemmat muuttivat Vana-Vändran kartanoon, missä isä työskenteli pehtorina ja äiti meijerikkönä. Vaurastuvat vanhemmat saivat lopulta vuokratuksi koko Vana-Vändran kartanon itselleen. Yhteiskunnallisen nousun myötä perhe alkoi elää saksankielisten säätyläisten elämää, ja tytär Lilli, joka oli von Ditmarien lasten leikkitoveri ja opiskellut heidän kanssaan kotiopettajan johdolla, lähetettiin 11-vuotiaana Pärnuun kouluun.

Pärnun saksankielisessä tyttökoulussa Lilli Suburgilla oli luokkatoverinaan tuleva kansallisrunoilija Lydia Jannsen (Koidula). Tytöt olivat ystävyksiä ja istuivat samassa pulpetissa, mutta sittemmin heidän välinsä jostain syystä rikkoutuivat, ja Lillin kerrottiin syyttäneen Lydiaa varastelusta. Suburg koki myös yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Hänellä oli kasvoissaan jonkinlainen vamma tai arpi, eri arvelujen mukaan kasvaimen poiston tai ihosairauden jäljiltä. Sen vuoksi hän käytti aina leukansa ympärillä valkoista huivia, koki itsensä erilaiseksi ja rumaksi eikä uskaltanut aloittaa seurustelusuhdetta ihastuksensa kanssa.

Tyttökoulu jäi Lilli Suburgilta kesken terveyssyistä. Hänellä oli jokin sairaus, joka ilmeni pitkinä kuukautisvuotoina ja piti hänet välillä vuoteenomana jopa vuosikausia. Hän muutti vanhempiensa luokse, jotka olivat tällä välin hankkineet entistä isomman tilan, auttoi heitä taloudenhoidossa, opetti nuorempia sisaruksiaan ja luki paljon. Lähistöllä vaikutti Massun kartanon isäntänä entinen kotiopettaja Johann Bolz, joka piti eräänlaista kirjallista salonkia. Siellä Lilli Suburg vieraili usein ja sai paitsi kulttuurivirikkeitä myös kasvatusopillisia ohjeita. Vuonna 1869 hän suoritti alkeiskoulunopettajan ja kotiopettajan tutkinnon.

Lilli Suburg ei koskaan mennyt naimisiin, mutta vuonna 1867 hän otti kasvatikseen orvoksi jääneen pienen tytön (Anna Wiegandt-Lammas), joka sittemmin teki elämäntyönsä opettajana.

Yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi

Ratkaisevan käänteen Lilli Suburgin elämään toi tutustuminen Carl Robert Jakobsoniin, Viron kansallisen heräämisen johtohahmoon, joka oli 1872 muuttanut Vändraan ja alkanut vierailla myös Suburgien kodissa. Jakobsonin kannustamana Lilli Suburg löysi virolaisen kansallisuusaatteen ja kirjoitti vuonna 1873 ensimmäisen kirjansa, pienoisromaanin Liina, joka ilmestyi 1877. Se on omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä kertomus nuoren virolaisnaisen taistelusta koulun ja yhteiskunnan saksalaistavaa vaikutusta vastaan. Kirja herätti huomiota ja sai kiivasta kritiikkiä baltiansaksalaisissa piireissä. Vuonna 1873 Lilli Suburgista tuli myös Viron kirjallisuusseuran (Eesti Kirjameeste Selts) ensimmäinen naisjäsen. Liina julkaistiin suomeksi Lilli Liliuksen kääntämänä vuonna 1892.

Vuonna 1878 Lilli Suburgille tarjottiin Perno Postimees -lehden päätoimittajan paikkaa. Jakobsonin suosituksesta hän otti sen vastaan ja yritti päätoimittajuutensa aikana ohjata konservatiivista lehteä edistysmielisemmälle linjalle, Jakobsonin Sakala-lehden suuntaan. Samaan aikaan Suburgin perhettä koettelivat taloudelliset vaikeudet ja riidat, joihin syynä oli isän alkoholiongelma. Vuonna 1880 tilasta myytiin suuri osa, Lilli Suburg kasvattityttärineen muutti Pärnuun ja toimi siellä aluksi yksityisopettajana.

Koulunjohtajana ja lehtinaisena

Vuonna 1882 Lilli Suburg perusti Pärnuun yksityisen tyttökoulun, joka vuonna 1885 siirtyi Viljandiin sikäläisten varakkaampien perheiden aloitteesta. Viljandissa koulu menestyi ja kasvoi, sen yhteyteen perustettiin asuntola ja siitä tuli Viron ensimmäinen korkeamman asteen tyttökoulu. Opetuskielenä oli saksa, mutta toimintaa leimasi virolainen kansallisuusaate. Useat Viron 1900-luvun alkupuolen kulttuurielämän naisvaikuttajat olivat tämän koulun kasvatteja. Vuonna 1892 Baltian venäläistämistoimien vuoksi koulu joutui vaihtamaan opetuskieleksi venäjän, ja Suburg luovutti koulun johtamisen kasvattityttärelleen Anna Wiegandtille, jonka johdolla koulu toimi vielä kuuden vuoden ajan.

Koulurakennuksen toisessa päässä Lilli Suburg teki omia kirjallisia töitään ja käynnisti vuonna 1887 Viron ensimmäisen naisille tarkoitetun aikakauslehden Linda, joka ilmestyi vuoteen 1894 asti. Vastoin aikansa odotuksia lehti ei julkaissut kodinhoito-ohjeita vaan pyrki sivistämään naisia ja laajentamaan heidän näköpiiriään. Yhteiskunnallisten, etenkin naisasiaa mutta myös esimerkiksi raittiutta käsittelevien ja yleissivistävien kirjoitusten ohella Lindassa ilmestyi myös kaunokirjallisia tekstejä. Linda-lehden tilaajamäärä jäi kuitenkin vähäiseksi, ja talousvaikeuksien takia Suburg luopui lehdestä vuonna 1895.

Viimeiset vuodet

Vuodesta 1899 alkaen Lilli Suburg asui nykyisen Latvian puolella rajaa Oomulissa (Ērģeme) kasvattityttärensä ja tämän miehen luona, opettaen lähiseudun virolaisia lapsia ja jatkaen kirjallisia töitään. Hänen viimeinen pitempi kertomuksensa ”Linda, rahva tütar” (’Linda, kansan tytär’) ilmestyi Postimees-lehdessä 1900. Sittemmin hän kirjoitti omaelämäkerrallisia tekstejä ja muisteluksia, joista merkittävin on vuosina 1923–24 ilmestynyt ”Suburgide perekond” (’Suburgien perhe’). Välillä hän vieraili sisariensa luona Valgassa, missä kuoli 8. helmikuuta 1923.

Muisto ja jälkimaine

Lilli Suburgin muistolaatta Viljandissa

Lilli Suburgin kuoltua 1923 hänen muistoaan kunnioitettiin lehtikirjoituksissa ja juhlapuheissa kautta maan. Sittemmin hän on jäänyt jossain määrin unohduksiin. Kirjallisuudentutkija Eve Annukin mukaan osasyynä on ollut se, että hänen kirjallinen tuotantonsa nähtiin pelkästään omaelämäkerrallisena eikä sen kaunokirjallista ja yhteiskunnallista merkitystä täysin ymmärretty. Suburgin jälkimainetta on mustannut myös hänen suhteensa kouluaikaiseen luokkatoveriin Lydia Koidulaan: Suburg on muistettu kateellisena ja katkerana ihmisenä, joka ei koskaan antanut anteeksi sitä, että Koidula oli häntä parempi kirjailija.

Lähteet

• http://estonianworld.com/life/first-estonian-feminists-lilli-suburg-marie-reisik/